– Reaktoria ympäröivät teräsbetonirakenteet, mutta jäähdytys lakkaa helposti toimimasta massiivisen törmäyksen seurauksena. Vanhoissa voimalaitoksissa rakennusten turvajärjestelmien suunnittelussa on varauduttu vain pienkoneen vahingossa tapahtuvaan törmäykseen, kertoo Säteilyturvakeskuksen STUK:n toimistopäällikkö Pekka Välikangas kertoo Lännen Medialle muun muassa Aamulehdessä ilmestyneessä jutussa.
Hänen mukaansa suuren matkustajakoneen törmäyksestä seuraisi, että laitokselta pääsee radioaktiivisia aineita karkuun, mutta aikaisintaan useiden tuntien kuluessa. Vahingot pystytään minimoimaan väestönsuojelutoimenpiteiden kautta.
Matkustajalentokoneiden törmäyksen vaikutusanalyysit tulivat pakollisiksi sen jälkeen, kun terroristit ohjasivat kaksi konetta tahallisesti päin World Trade Centerin kaksoistorneja New Yorkissa vuonna 2001.
Välikangas kertoo Lännen Medialle, että Olkiluoto 3 ja muut tulevat suomalaiset ydinvoimalaitokset suunnitellaan kestämään ilmasta tulevat hyökkäykset.
– Uusien laitosten ympäristössä ei tarvita lentokonetörmäyksen jälkeen toimia väestön suojelemiseksi. Törmäys ei johda näissä laitoksissa reaktorin vaurioitumiseen tai merkittävään radioaktiivisuuspäästöön muustakaan syystä.