Painonpudotus ja laihtumisen jälkeinen painonhallinta on suurimmalle osalle ihmisistä vaikeaa. LEHTIKUVA/PEKKA SAKKI

”Lihavuus ehkä suurempi riski kuin kohtuullinen tupakointi”

Emeritusprofessori heittää kylmää vettä hyväuskoisten ”vartalopositiivisten” ylipainoa liki ihannoivien niskaan.

Tampereen yliopiston sisätautiopin emeritusprofessori Jukka Mustonen luonnehtii tuoreimmassa Kanava-lehdessä lihavuutta epidemiaksi, joka pitää ottaa vakavasti. Hän pitää ilmastomuutosta ihmiskunnan merkittävänä ongelmana, johon yksittäinen ihminen voi vaikuttaa melko vähän, mutta…

Mustonen muistuttaa toisesta suuresta elämäämme uhkaavasta muutoksesta: se on ihmiskuntaa koetteleva, jatkuvasti paheneva lihavuusepidemia. Hänen mielestään ihmisillä on oikeus saada tietoonsa tosiasiat merkittävän ylipainon liitännäistaudeista, jotka kehittyvät salakavalasti vuosien saatossa. Aivan kuten alkoholin väärinkäytöstä, lääkäreiden tulee tämän perusteella olla uskallusta ottaa asia puheeksi. Näin vaikka joku saattaakin pahoittaa mielensä.

– Ylipaino itsessäänkään ei ole viaton tila. Viime vuosina tehdyt tutkimukset osoittavat, että siihen kuuluu elimistön krooninen tulehdustila. Merkittävä ylipaino ei ole pelkästään kosmeettinen ilmiö. Meneillään olevassa koronapandemiassakin on havaittu ylipaino vakavan taudin riskitekijäksi. Ruoka on tullut kovin keskeiseksi asiaksi kulttuurissamme.

Mustosen mielestä kuluttajat ovat tavallaan uhrin asemassa. Vanhemmat ja isovanhemmat totuttavat helposti lapsensa ja lastenlapsensa kaloripitoisiin herkkuihin. Asiaa aikuisiällä pahentaa runsas ja suosittu alkoholin käyttö. Hän korostaa, että muutamankin kilon painonpudotus tuottaa selviä terveyshyötyjä. Puntari on luotettavampi seurantamenetelmä kuin keskivartalon ympärysmitta.

Useiden aterioiden suositus?

Ruoka ja sen herkuttelu ovat valtavasti esillä radiossa, lehdissä ja televisiossa. Se on synnyttänyt julkkiksia, jotka puhuvat ”ruokakulttuurin” puolesta, mikä on saanut suhteettomat mittasuhteet, eräänlaisen yllykkeen muodon.

Mustonen siteeraa erään keskustelukirjan ihmettelyä: miksi emme yksinkertaisesti syö silloin kun on nälkä, silloin kun vatsa käskee syödä. Kuka on määrännyt, että päivä on jaettava aamiaiseen, lounaaseen ja päivälliseen tms.?

Mustonen on itse sitä mieltä, että lukuisten kaloripitoisten aterioiden syöminen päivässä on opeteltu tapa. Se voi olla erittäin haitallinen niille, joilla mielihyvägeenit ovat hyvin aktiivisia.

– Tupakointi ei ole ihmiselle välttämätöntä, mutta ruoan syönti on. Ylensyönti on kuitenkin terveysriski. Merkittävä ylipaino saattaa olla jopa suurempi terveysriski kuin kohtuullinen tupakointi. En siltikään suosittele tupakointia ruokahalun vähentäjäksi. Lihavuuden aiheuttamien kustannusten pitäisi kiinnostaa poliitikkoja.

Hän toteaa, että elinajanodote on kasvanut jatkuvasti viime vuosikymmeninä kaikkialla maailmassa.

– Viimeaikaiset tutkimustulokset Yhdysvalloista viittaavat kuitenkin siihen, että elinajanodote on siellä kääntynyt laskuun. Syy tähän kehitykseen on juuri liikalihavuus-diabetesepidemia. Olemme tekemisissä merkittävän ongelman kanssa. Nykyiset toimenpiteemme eivät ole riittäviä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt