Verkkouutiset

Lieväkin korona voi antaa pitkän suojan

Kehon muodostaman immuunivasteen pitäisi suojata viruksesta toipuneita uudelta infektiolta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreiden tutkimusten mukaan myös lievä koronavirusinfektio voi antaa kestävän suojan sairautta vastaan.

Tutkijat ovat kiistelleet keväästä lähti siitä, kuinka vahva immuunivaste tarvitaan uuden infektion välttämiseksi. Muiden koronavirustyyppien kohdalla suoja ei ole kovin pitkäaikainen, ja sama henkilö voi sairastua useamman kerran elämänsä aikana.

Vakavan Covid-19-taudinkuvan on havaittu aiheuttavan kehossa voimakkaamman immuunivasteen eli nostavan virusta neutraloivien vasta-aineiden määrää. Suurella osalla väestöstä voi olla lisäksi jonkinasteista suojaa koronavirukselle aiempien infektioiden ja T-solujen kautta.

Suojan on arvioitu kestävän vähintään kuukausia useissa viimeaikaisissa tutkimuksissa.

– Juuri tätä toivoimme. Kaikki tiedot viittaavat siihen, että immuunivaste tarjoaa täydellisen suojan, Washingtonin yliopiston tutkija Marion Pepper sanoo the New York Times -lehdelle.

Kalifornian yliopiston immunologi Smita Iyerin mukaan uudet havainnot antavat toiveita laumasuojan syntymisestä. Myös rokotteen tulisi antaa pitkäaikainen suoja Covid-19-infektiolle.

Marion Pepperin tutkijaryhmä löysi potilaiden verinäytteistä valkosoluja, jotka tunnistivat SARS-CoV-2-viruksen myöhemmässä kohtaamisessa.

– Havaitsimme, että lievästä taudinkuvasta toipuneilta löytyi virukselle spesifejä vasta-aineita ja neutraloivaa plasmaa. Viruksen tunnistaneet B- ja T-solut säilyivät ja joissain tapauksissa jopa lisääntyivät kolmen kuukauden jälkeen oireiden alkamisesta, tutkijat kirjoittavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)