Viime aikoina yhä useampi yritys on herännyt ilmasto- ja ympäristötoimiin. Ympäristöasioissa eturintamassa kulkeminen on yrityksissä koettu myös liiketoiminnallisesti erittäin kannattavaksi.
Esimerkiksi Valio on ilmoittanut olevansa koko ruokaketjun osalta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja se näkyy piimäpurkkien kyljessä. SRV on kertonut, että se pyrkii hiilineutraaliin rakentamiseen lähivuosina. Kone ilmoitti päästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä.
Yrityksille suurimmat kannusteet päästövähennyksiin ovat tulleet sijoittajilta ja rahoittajilta. He ovat heränneet vaatimaan ilmastotekoja aivan eri tavoin kuin aikaisemmin. Rahoitusta saadakseen on yritysten pystyttävä perustelemaan investoinnit ja niiden ympäristövaikutukset. Yritysten on raportoitava päästöistä ja sitouduttava vähentämään niitä.
Totta kai myös kuluttajat ovat nykyisin entistä enemmän kiinnostuneita, missä tuolit tehdään ja kuinka vihreää energiaa tuotannossa ja logistiikassa käytetään.
Viime aikoina olen kuitenkin kokenut myös sen, että ympäristömyötäisyys on kaunista puhetta. Tai saattaa olla niin, että suurimmat johtajat puhuvat kauniisti ja jopa uskovat uudistuksiin, mutta hierarkian alemmilla tasoilla toimitaan ihan eri maailmassa. Nämä maailmat eivät kohtaa.
Esimerkiksi julkisella sektorilla monet kunnat ovat ilmoittaneet olevansa hiilineutraaleja ennen vuotta 2030. Nyt kunnallisvaalien kynnyksellä on hyvä herätellä, miten nämä tavoitteet aiotaan käytännössä toteuttaa?
Otan kaksi esimerkkiä julkisesta kilpailuttamisesta liikennesektorilta. Yksi merkittävä suomalainen kaupunki halusi kilpailuttaa bussiliikennettä. Yksi bussiyhtiö halusi lähteä mukaan sähköbusseilla. Se ei ollut mahdollista, koska vuorovälit oli tehty siten, että busseilla ei ollut mitään mahdollisuuksia lataamiseen.
Vastaava tapaus löytyi toisen kaupunkiseudun tavaraliikenteen kilpailuttamisesta. Päästöjen vähentäminen sai kilpailutuksessa ainoastaan viiden prosentin edestä pisteitä. Yrityksillä ei ollut mitään järkeä edes miettiä sähkökuorma-autoja dieselien sijasta kaupunkiseudun jakeluliikenteeseen. Fossiilinen polttoaine voitti 10-0.
Samanaikaisesti EU:n asettamat tiukat liikenteen hiilidioksidin raja-arvot ohjaavat autovalmistajia (myös hyötyajoneuvot) voimakkaasti kohti sähköä ja vetyä. Julkisella puolella CVD-direktiivi astuu voimaan elokuussa 2021 ohjaten julkisen puolen hankintoja vähäpäästöisiin ajoneuvoihin. Kuorma-autojen hiilidioksidipäästöjen pitää vähentyä 15 prosenttia vuoteen 2025 ja 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Olisiko nyt laajan hankintakoulutuksen paikka – erityisesti julkisella sektorilla? Muuten kauniit ja ylevät puheet eivät koskaan kohtaa käytännön tekemistä. Pelkästään hinnan tuijottaminen ei johda kestävään kilpailukykyyn. Maailma etsii vihreitä tuotteita, jota myös osataan mahdollisuuksien mukaan kuljettaa ilman hiilidioksidipäästöjä.
