Tutkimusten mukaan koronaviruksen pitkittyneitä oireita ilmaantuu todennäköisimmin henkilöille, joiden alkuperäinen infektio on ollut keskimääräistä vakavampi.
Niin sanotusta pitkästä Covidista kärsivät silti monet lievän tai jopa oireettoman taudin sairastaneet. Altistavia tekijöitä on muun muassa ylipaino.
– Täsmällistä lukua ei voi sanoa, mutta jos vaikkapa kymmenen prosenttia saa erilaisia pitkittyneitä oireita, Suomessakin on tuhansia potilaita, jotka kärsivät niistä, anatomian professori Seppo Parkkila sanoo Lääkärilehdelle.
Britanniassa koronan jälkeisestä oireyhtymästä puhutaan, jos oireet jatkuvat vielä 12 viikon kuluttua alkuperäisestä infektiosta. Valtaosan potilaista uskotaan toipuvan, mutta monilla se voi kestää kauan.
Uupumuksen ohella yleisiä oireita ovat hengenahdistus ja erilaiset neurologiset oireet. Seppo Parkkila vetoaa siihen, ettei potilaita jätettäisi yksin oireidensa kanssa. Vaikeimmissa tapauksissa tarvitaan useiden alojen erikoissairaanhoitoa.
– Oireiden vaikeusaste vaihtelee varmasti paljon. Osa pärjää oireidensa kanssa kotona, eikä välttämättä ota yhteyttä terveydenhuoltoon, Parkkila toteaa.