Verkkouutiset

Ministeri Berner ehdottaa kansalaisille väylämaksuja – laskut suoraan matkapuhelimeen

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) esitteli suunnitelman valtion liikenneverkkoyhtiön perustamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uuteen valtion omistamaan yhtiöön siirrettäisiin sekä perusväylänpito että kaikki uudet liikennehankkeet. Liikenneverkkoyhtiö olisi 100-prosenttisesti valtion omistama.

– Tässä ei ole kysymys yksityistämisestä, Anne Berner sanoi tiedotustilaisuudessa liikenne- ja viestintäministeriössä maanantaina.

Liikenneväylien kehittäminen siis siirrettäisiin pois valtion budjetista omaan yhtiöönsä. Se vapauttaisi budjettivaroja muuhun käyttöön ja alijäämien pienentämiseen ja mahdollistaisi ajoneuvoihin liittyvien verojen, mukaan lukien polttoaineveron, alentamisen.

Tulovirta uudelle yhtiölle tulisi puhtaasti asiakasmaksuista palveluiden ja väylien käytön mukaan. Berner kertoi tiedotustilaisuudessa, että suunnitelmissa on maksujen kerääminen samaan tapaan kuin puhelinverkkoyhtiöt keräävät maksut puhelinverkon käytöstä. Näin ollen esimerkiksi tien käytöstä voisi maksaa esimerkiksi kuukausiperusteisesti tai kilometriperusteisesti matkapuhelimella.

– Liikenne- ja viestintäministerinä kannan huolta niin tietosuojasta kuin tietoturvasta, Berner sanoi.

Hän vakuutti, että seurantapohjaista maksujärjestelmää, jossa ajoneuvojen liikkeitä seurattaisiin paikannustietojen perusteella, ei ole tulossa. Järjestelmään ei ole tulossa minkäänlaista seurantaa tai paikannusta. Bernerin mukaan maksujärjestelmän kannalta ei ole relevanttia, missä ajoneuvo liikkuu.

Rahoitusmalli on vielä valmisteilla.

Uuden yhtiön suunnitteleminen on vielä alkuvaiheessa. Bernerin mukaan seuraavaksi on tarkoitus tehdä laajat vaikutus-, riski- ja liiketoiminta-analyysit. Tavoitteena on, että uusi valtionyhtiö aloittaisi toimintansa vuoden 2018 alussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)