Verkkouutiset

Koronarokote halutaan pakolliseksi Australiassa

Pääministeri Scott Morrisonin mukaan rokotetta tarjotaan ilmaiseksi kaikille kansalaisille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Australian pääministeri Scott Morrisonin mukaan koronavirusrokote tulee määrätä pakolliseksi kaikille maan kansalaisille.

Morrisonin hallitus ilmoitti sopineensa AstraZeneca-lääkeyhtiön kanssa Oxfordin yliopiston Covid-19-rokotteen tuottamisesta. Lupaavana pidetyn koronarokotteen kolmannen vaiheen kliinisten kokeiden on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Pääministeri pohti, että lähtökohtana tulisi olla kaikkien rokottaminen, paitsi jos henkilöllä on ”yksilöllisiä lääketieteellisiä syitä”.

– Rokotteen tulisi olla niin pakollinen kuin mahdollista, Scott Morrison sanoi BBC:n mukaan.

Hallitus on ilmoittanut tarjoavansa rokotetta ilmaiseksi 25 miljoonalle kansalaiselleen aikaisintaan ensi vuoden alusta lähtien.

Australiassa on tällä hetkellä yli 7000 aktiivista Covid-19-tapausta, joista suurin osa on vahvistettu Victorian osavaltiossa. Kuolemantapauksia on kirjattu 450 kappaletta.

Toisen aallon epäillään saaneen alkunsa maahan palanneilta matkailijoilta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

Ruoka

Ruoan hinta kääntyi laskuun

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laskuun ja myyty määrä nousi kasvuun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)