X
SULJE MAINOS
Mellakoitsijoiden sytyttämä tuli Haagissa 20.11.2021. LEHTIKUVA / AFP Danny Kemp

Koronamellakat jatkuneet Alankomaissa

Mellakoitsijat heittivät kiviä ja ilotulitteita poliisia kohti Haagissa.

Koronarajoituksia vastustavat mellakat ovat jatkuneet Alankomaissa toista yötä, kertoo BBC.

Haagissa väkivaltaisissa mellakoissa kasvonsa peittäneet protestoijat heittivät kiviä ja ilotulitteita poliisia kohti sekä polttivat polkupyöriä. Poliisi taltutti mellakoitsijoita poliisihevosilla, koirilla sekä pampuilla. Poliisi kertoo pidättäneensä seitsemän ihmistä. Haagin viranomaiset ovat julistaneet kaupunkiin hätätilan.

Viiden poliisin kerrotaan loukkaantuneen mellakoissa. Poliisin mukaan mellakoitsijat kivittivät myös potilasta kuljettanutta ambulanssia rikkoen sen ikkunan.

Muissa osissa Alankomaita kaksi jalkapallo-ottelua jouduttiin keskeyttämään väliaikaisesti, kun joukkueiden kannattajia tunkeutui stadionille. Alankomaissa uudet koronarajoitukset estävät yleisön pääsyn otteluihin.

Lauantaiyön protestit ovat jatkoa perjantain mellakaksi äityneelle mielenosoitukselle Rotterdamissa, jossa poliisi joutui ampumaan varoituslaukauksia mellakoitsijoiden taltuttamiseksi.
Alankomaissa julistettiin vastikään kolmen viikon osittainen sulkutila kasvaneiden tartuntamäärien vuoksi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt