− Ruotsin suunta on ollut hyvä. Tartuntojen määrä on laskussa, ja 19 Euroopan maassa on nyt korkeampi asukasmäärään suhteutettu tartuntatilanne, sanoi kansanterveysviraston pääjohtaja Johan Carlson tiistaina tiedotustilaisuudessa.
Lääkäri ja Göteborgin yliopiston kliinisen bakteriologian professori Agnes Woldin mielestä Johan Carlsonilla ja kansaterveysvirastolla on aihetta olla tyytyväisiä.
− Voimme ainakin lopettaa itsemme piiskaamisen. Sen sijaan, että suljetaan koulut ja suuri osa yhteiskunnasta suljettaisiin, on tämä hieman hitaampi vaihtoehto todennäköisesti kestävämpi, Agnes Wold kommentoi Expressenille.
Hän huomauttaa, että tulevat kuukaudet ovat kuitenkin epävarmoja. Syksy näyttää Woldin mielestä kuitenkin melko hyvältä.
− Olemme eläneet suunnilleen samalla tavoin huhtikuusta lähtien, ja sairaalassa olevien potilaiden määrä on koko ajan laskenut. Mielestäni ei ole erityistä syytä, miksi se lähtisi kasvuun uudelleen. Tartunnan saaneiden määrä näyttää myös vähenevän, hän sanoo.
Johan Carlson painotti tiedotustilaisuudessa, että turvatoimia on Ruotsissa jatkettava, jotta tilanne pysyisi rauhallisena. Hän pitää mahdollisena, että toimia voidaan paikallisesti tiukentaa.
Ruotsissa on Endcoronavirus-sivuston mukaan viimeisen seitsemän päivän aikana todettu 1026 uutta koronavirustartuntaa. Edellisen seitsemän päivän vastaava luku oli 1695.