Kokoomuksen ryhmäjohtaja: Ei ole työttömän vika, jos työtä ei kannata ottaa vastaan

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mielestä järjestelmää pitää muuttaa pikaisesti niin, että työnteosta tehdään aina kannattavaa.

– Ei ole työttömän vika, jos työtä ei kannata ottaa vastaan. Järjestelmäämme on pikaisesti korjattava niin, että työnteko on aina kannattavaa. Meillä on samanaikaisesti runsaasti avoimia työpaikkoja sekä työttömiä. Yhtälö ei ole kestävä kenenkään kannalta, Kalle Jokinen totesi puheessaan Heinolan Maalaiskunnan Kokoomuksen 50-vuotistilaisuudessa Heinolan WPK-talolla.

Hallitukselle luovutettiin perjantaina kannustinloukkutyöryhmän raportti. Raportissa on tarkasteltu laajasti erilaisia kannustinloukkuja ja arvioita niiden purkamisen vaikutuksista. Kyseessä on taustaselvitys, eikä hallitus ole käsitellyt sen yksityiskohtia.

– Hallitus on päättänyt, että loukkuja puretaan puolivälitarkastelussa. Päätöksiä toimenpiteistä ei ole vielä tehty, vaan nyt on aika käydä rauhassa keskustelua eri vaihtoehdoista. Kaikki palaset ovat aidosti pöydällä. Kokoomukselle on tärkeintä saada aikaan rakenteellisia uudistuksia, joilla voimme saavuttaa hallituksen työllisyystavoitteen ja turvattua hyvinvointipalveluiden rahoituksen kestävästi, Jokinen sanoo.

Jokinen huomauttaa, että hallitusohjelmassa todetaan yksiselitteisesti, että hallitus arvioi kriittisesti kaikkia sellaisia tukijärjestelmiä, jotka ohjaavat työkykyisiä ihmisiä pitkäaikaisiin poissaoloihin työmarkkinoilta. Lisäksi Jokinen korostaa tarvetta kehittää sosiaaliturvaa osallistavampaan suuntaan.

– Kokoomus seisoo vahvasti työlinjan takana. Tämä hallitus on jo keventänyt pienituloisten varhaiskasvatusmaksuja, ja Kokoomus on tällä viikolla julkaissut oman perhevapaamallinsa. Parhaillaan toinen työryhmä jatkaa ulosottoon liittyvien kannustinongelmien kimpussa. Etsimme laajalla rintamalla keinoja, joilla voimme vahvistaa suomalaisten työllisyyttä ja hyvinvointia, Jokinen sanoo.

Jokinen nostaa erikseen esille ylivelkaantuneiden suomalaisten aseman helpottamisen. Jokisen mukaan jokaiselle ylivelkaantuneelle tulisi luoda kannustava tie takaisin työelämään.

– Yli 350 000 suomalaisella on arkea merkittävästi vaikeuttava maksuhäiriömerkintä. Usein merkintä heikentää myös työnteon mielekkyyttä ja kannustavuutta. Hallituksen tulee ottaa ylivelkaantuneiden asema pöydälle puoliväliriihessä, jotta työstä saadaan kannustavaa myös ylivelkaantuneille suomalaisille, sanoo Jokinen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt