Artikkelit: Ulkomaat

Kremlin sanotaan keskittyvän ensisijaisesti Itä-Ukrainan taisteluihin ja pitävän Kurskin alueen tilannetta toissijaisena.
Päätöksen presidentistä tekee pieni joukko liikkuvia äänestäjiä, Markku Ruotsila arvioi näkökulmassaan.
Kentällä oli iskun aikaan tiettävästi jopa kymmeniä taistelukoneita.
Britanniaan matkalla olleiden miesten uskotaan hakeneen huumelastinsa Ranskan aluevesiltä.
Viranomaiset olivat kieltäneet liikkumisen alueella.
Satelliitteihin perustuva vakoilujärjestelmä valmistuu vuoden 2031 loppuun mennessä.
Entisen KGB-upseerin uranousuun suhtauduttiin Edward Lucasin mielestä lännessä järkyttävän naiivisti.
Kurskiin edenneitä ukrainalaisjoukkoja vastaan ei ole aloitettu vieläkään merkittävää vastahyökkäystä.
Kohteena vaikuttaa olleen Kuolan niemimaalla sijaitseva Olenjan lentotukikohta.
Ehdokkaat saavat vaalikampanjoidensa käyttöön salaisen palvelun panssaroituja busseja.
Ukrainalaispartisaanien mukaan venäläisjoukot menettävät koordinaationsa.
Venäläinen paikallispäättäjä arvelee ukrainalaisten edenneen nopeasti korruption ansiosta.
Miehen kerrotaan taistelevan nyt Kremlin joukkoja vastaan venäläisistä vapaaehtoisista koostuvassa aseellisessa ryhmässä.
Robert F. Kennedy Jr:n valtakunnallinen kannatus on noin viisi prosenttia.
Ukrainan väitetään koonneen joukkoja rintaman eteläosiin.
Nepalilaisille luvattiin hyvää palkkaa, turvallista työtä ja mukavia palveluolosuhteita.
Venäjän joukkojen sanotaan käyttävän tykistö- ja ilmaiskuja vastatoimissaan.
Ukraina iski yön aikana useisiin kohteisiin räjähdedrooneilla.
Kurskin operaatio on muodostumassa strategiseksi nöyryytykseksi Vladimir Putinille.
Lynxien, Marderien ja Leopardien lisäksi Rheinmetallin tehtaan on määrä valmistaa myös panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja.
Tiedusteluasiantuntijan mukaan Venäjän asevoimien tilanne voi olla huomattavasti luultua heikompi.
Venäläisviranomaisten mukaan vihollinen kerää tietoja deittisivustojen avulla.
Valtakamppailu on alkanut Venäjän turvallisuuspalvelussa.
Kaliforniassa sijaitsevassa laitoksessa kehitetään muun muassa häivepommikoneita.
Tuomittu nainen työskenteli Stutthoffin keskitysleirin konekirjoittajana 1943-1945.
Teorian mukaan hyökkäyksellä Kurskiin vietiin huomiota pois tulevalta operaatiolta rintaman muissa osissa.
Iran on yrittänyt puuttua Yhdysvaltain politiikkaan sekä hakkeroinnilla että vaikutusoperaatioilla.
Petr Pavel tällaiselle askeleelle on historiassa jo ennakkotapaus - Saksa.
Syyksi kerrotaan vankilajärjestelmän ylikuormittuminen.
Venäläispoliisien kerrotaan paenneen ensimmäisinä Sudzhan kaupungista.
Väistyvä presidentti kehotti demokraattien puoluekokousta tukemaan Kamala Harrisia.
Aseistetun kansanpoliisin joukot saavat käyttöönsä uutta droonikalustoa.
Auringon aktiivisuuden odotetaan kasvavan kohti nykyisen syklinsä huippua.
Laitoksen arvioidaan sisältäneen polttoainetta jopa 200 miljoonan dollarin arvosta.
Sotilasasiantuntija arvioi monen tosiseikan puhuvan nyt Venäjän tappion puolesta.
Elektronisen sodankäynnin yksiköt osallistuivat Kurskin operaation alkuvaiheeseen.
Ben Hodgesin mukaan Ukraina onnistui yllättämään kaikki.
Jared Isaacmanin matkalla aiotaan tehdä avaruuskävely.
Venäläisen sotabloggaajan mukaan viranomaiset eivät suostuneet evakuoimaan kaikkia halukkaita.
Libanonin eteläosiin rakennettuja maanalaisia suojia pidetään edistyneempinä kuin Hamasin tunneleita Gazassa.