Artikkelit: Ulkomaat

Amerikkalaisarvio perustuu Israelin joukkojen siirtoon pohjoisrajalle.
Tornit suojaavat miehitetyn niemimaan Venäjään yhdistävää siltaa.
Entisen pääministerin mukaan Hizbollah on hyvin aseistettu.
27 prosentin kannatusta nauttiva vapauspuolue FPÖ on hieman vallassa istuvaa kansanpuolue ÖVP:tä suositumpi tuoreessa mittauksessa.
Geologit uskovat selvittäneensä, miksi kulta ja kvartsi pitävät toisistaan maaperässä. 
Tilanne aiheuttaa Lähi-idässä historiallista eskalaatiovaaraa.
Miespulan kanssa painiskelevan Venäjän kerrotaan heittäneen jopa erikoisjoukkoja tykinruoaksi.
Boris Johnson kokee tehtyjen valintojen olleen varsin keskiaikaisia.
Aselaboratorio sijaitsi Syyriassa lähellä Libanonin rajaa. Nimellisesti rakennus oli Syyrian puolustusministeriön hallinnoima.
Kiinasta on tullut ratkaiseva Venäjän sotatoimien mahdollistaja Ukrainassa.
Boris Johnson määräsi sotilasjohdon valmistelemaan suunnitelmaa, jota ei koskaan toteutettu.
Äärijärjestön johtaja kuoli ilmaiskussa perjantaina.
Mahdollinen Israelin maaoperaatio Libanoniin halutaan välttää.
Hyökkääjän eteneminen pysähtyi Ukrainan drooneihin.
Israelin puolustusvoimat iski Hizbollahin päämajaan perjantaina.
Israelin ja Hizbollahin konflikti on kärjistynyt kuluneen viikon aikana.
Starlinkin ei pitäisi toimia Venäjällä eikä sen modeemeja pitäisi myydä sinne, mutta niitä ostetaan välikäsien kautta.
Haavoittunut venäläissotilas joutui väistämään omien joukkojensa tykistötulta avomaastossa.
Tutkimuksen mukaan keinotekoinen valo ei ole hyväksi terveydelle.
Viro investoi 500 miljoonaa euroa puolustusinfrastruktuuriin seuraavan viiden vuoden aikana.
Iskun kohteena oli tietojen mukaan äärijärjestön johtaja Hassan Nasrallah.
Kuten tiedät, tangoon tarvitaan kaksi, presidenttiehdokas sanoi.
Moskova pyrkii estämään 96 prosenttia kaikista VPN-palveluista vuoteen 2030 mennessä.
Järjestö on kaivanut Iranin tuella tunneleita huoltokuljetuksiin, aseiden säilöntään ja Israelin puolelle suuntautuviin yllätysiskuihin.
Navigointia vaikeuttava elektroninen häirintä on yleistynyt räjähdysmäisesti viimeisen vuoden aikana.
Meritoimintaan soveltuvan ilmatorjuntalaserin odotetaan tulevan myyntiin vuoteen 2030 mennessä.
Miten tässä näin pääsi käymään, kysyy Markku Ruotsila näkökulmassaan.
Laivan pitää hankkiutua eroon lastistaan, jos se aikoo päästä Maltaan.
Kyseessä saattaa olla ennakkotapaus, jolla on seurauksia muillekin.
Valehtelun kulttuuri ja epäpätevät johtajat riivaavat hyökkääjän asevoimia.
USA:n presidentin päätöksiä ohjaa Frederick Kempen mielestä sodan laajenemisen pelko.
Venäjä voisi vastata tavanomaisiin ohjusiskuihin ydinaseilla.
Uusi syväsatama tukisi laivaston operaatioita mahdollisessa konfliktissa.
Korkeat virkamiehet ovat suositelleet toimittamaan valkoista fosforia sisältäviä ammuksia.
Hitausennätyksen on tehnyt panssaroitu M1117 Guardian -miehistönkuljetusajoneuvo.
Käärmesaaren vapauttaminen auttoi 2022 avaamaan vientiväylät Mustallamerellä.
Kyseessä sanotaan olevan esimerkki Venäjän propagandasta ja disinformaatiosta.