Artikkelit: Ulkomaat

Duuman vaalit eivät Sir Andrew Woodin mukaan ainakaan vahvistaneet Vladimir Putinin hallinnon legitimiteettiä.
Nurkkaan ajettu Aljaksandr Lukašenka on tutkijan mukaan pyörtänyt aiemmat sanansa.
Alaskan terveysjohtajan mukaan monet potilaat ovat joutuneet odottamaan hoitoa autoissaan.
Ulkoministeriön tiedottajan mukaan maalla on synkkä historia.
Energiayhtiö kuvailee logistisia ongelmia äärimmäisen vakaviksi.
Nenäsuihkeena annettavat nanovasta-aineet voisivat hoitaa ja ehkäistä infektioita.
Testialueella kuvatun videopätkän malli saattaa liittyä seuraavan sukupolven hävittäjähankkeeseen.
Kuuden ihmisen kerrotaan kuolleen kolmessa hyökkäyksessä Itä-Afganistanissa.
Professorin mukaan suojainten teho on osoitettu jo kauan sitten esimerkiksi teollisuudessa.
EU:n on Edward Lucasin mukaan syytä ryhdistäytyä, kun miehittäjän tankit eivät vielä vyöry sen kaupunkien kaduilla.
Yhdysvallat on vetäytymässä sotilaallisesti, mikä synnyttää alueelle valtatyhjiön.
Duuman vaalien äänijakauma paljastaa Yhtenäisen Venäjän kannatuksen sulamisen.
Mallinnuksen mukaan kohtaamista voi joutua odottelemaan satoja miljoonia vuosia.
Puolustusministeri Peter Hultqvistin mukaan alueen turvallisuustilanne on heikentynyt.
Helsinki tekee koronatestejä lapsille vasta sairaalahoidon uhatessa.
Kyselyyn vastanneista amerikkalaisista 38 prosenttia suhtautui huolettomasti tulevaan lomakauteen.
Monet länsimaiset sotilaat saivat mahdollisesti tartunnan Kiinan World Military Games -tapahtumassa.
Pääsyyttäjä esittää miestä vangittavaksi.
Taiwanin hallitus on valittanut Kiinan aggressiivisesta lentotoiminnasta jo pitkään.
Xiaomin älypuhelimissa on raportin mukaan sisäänrakennettuja sensuurityökaluja.
Tutkijan mukaan kasvien viherhiukkaset voivat jatkossa tuottaa haluttuja molekyylejä.
40-vuotias kalifornialainen oli kertonut menettäneensä luottamuksen rokotteisiin.
Floridan osavaltiossa on vahvistettu enää puolet aiemmista tartuntamääristä.
Entinen presidentti saa etua siitä, että hänet voittanut istuva presidentti koetaan heikoksi.
Britanniassa on ihmetelty veronmaksajien rahojen käyttöä woke-teemoihin.
Ranskan lähettiläs palaa ensi viikolla Washingtoniin.
Kolmessa maailman maassa ei ole aloitettu kansalaisten rokottamista.
Britannian pääministeri rauhoitteli Emmanuel Macronia kahdella kielellä.
Puolalaisministeri sanoo, että komissio herättää toimillaan EU-vastaisuutta.
Perinteisiin arvoihin nojaaminen kansan yhtenäisyyden perustelemisessa voi tutkijan mukaan nakertaa uskottavuutta.
Deltamuunnoksen on havaittu leviävän äärimmäisen tehokkaasti sisätiloissa.
Puolan pääministerin mukaan Valko-Venäjä ei ole ohjaillut pakolaisvirtoja yksin.
Yhdysvaltain presidentti ei huomioinut historiallista avaruuslentoa.
Denis Sergejevin uskotaan toimineen iskun komentajana.
Sumutetta ruiskuttanut tunkeilija ei ottanut huomioon kohteensa aseistautumista.
Ministerit vakuuttivat yhteistyöhalukkuuttaan vielä elokuussa, sanoo Ranskan puolustusministeriö.
Ulkomaisen viihteen katsotaan uhkaavan sosialistista järjestelmää.
Kaikki kolme samannimistä ehdokasta hävisivät paikallisvaaleissa.