Artikkelit: Talous

Työllisiä oli maaliskuussa 37000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 20000 vähemmän kuin vuosi sitten.
EIP:n varapääjohtaja Alexander Stubbin mukaan EU:ssa tarvitaan yhä enemmän hoivapalvelujen tarjoajia.
Suomessa on suunnitteilla tällä hetkellä noin 15 500 megawatin edestä tuulivoimahankkeita.
Tuoreiden tietojen mukaan euroalueen kasvuvauhti hiipuu.
Komission odotetaan ensi viikolla ehdottavan, että EU-rahoituksen ehtoja tiukennetaan.
Käytettyjen kerrostaloasuntojen kaupat vähenivät maaliskuussa 14 prosenttia vuodentakaisesta.
Helsingin kehitys on ollut vauhdikasta jopa muuhun pääkaupunkiseutuun verrattuna.
Lähes kolmasosa identiteettivarkauksista saa alkunsa verkossa.
Runsaan vuoden voimassa ollut hankintalaki ei ole täyttänyt pk-yrittäjien odotuksia.
Tuoreen barometrin mukaan liikevaihdot kasvoivat rakentamisessa ja palveluissa mutta vähenivät teollisuudessa ja kaupassa.
Suhdannehuippu on ennusteen mukaan jo näkyvissä ja ensi vuonna kasvu hiipuu.
Odotuksia vaisummat tiedot euroalueelta viittaavat Danske Bankin mukaan keskuspankin koronnoston lykkääntymiseen.
Pörssikauppa toimii varajärjestelmän avulla keskiviikon viiden tunnin katkoksen jälkeen.
Palkan tulee olla vähintään sen tasoinen, että se kerryttäisi työttömyysturvaa, muistuttaa Akavan Erityisalojen asiantuntija.
Kansainvälisessä pelijulkaisussa todetaan, ettei Suomesta ole tullut pitkään aikaan hittiä.
Terveysalan kasvustrategiaan halutaan toimintasuunnitelma säädösasioiden ottamiseksi haltuun.
Maaliskuussa pantiin vireille enää vain 218 konkurssia.
Kiina johtaa Suomeen kohdistettujen kansainvälisten tavaramerkkien rekisteröintitilastoa.
Alueilla ennakoidaan talouden ja työllisyyden nousujohteisen kehityksen jatkuvan lähitulevaisuudessa.
Kotimaisella turpeella korvattiin voimalaitoksissa talvella vaikeiden sääolosuhteiden takia kostunutta puupolttoainetta.
Koulutuksen tuloksellisuutta jarruttavat VTV:n mukaan yrittäjyyden aloittamisen riskit.
Valmet Automotive aloittaa jälleen uuden rekrytointikampanjan, jolla haetaan 500 uutta autonrakentajaa.
Luomuasetuksen uudistaminen tulee vaikeuttamaan luomutuotannon kasvattamista, arvioi europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.).
6,8 prosentin kasvutahti oli ekonomistien ennakkoarvioita korkeampi.
Hieman yli puolet autoliikkeistä arvioi tuloksen paranevan kuluvana vuonna.
Vain 0,3 prosenttia työikäisistä on onnistunut keräämään vuoden aikana vähintään neljänneksen tuloistaan verkon digitaalisten alustojen kautta.
Aurinkoisina kesätunteina parhaimmillaan kaikki kiinteistön kuluttama sähkö voi tulla auringosta.
Toimialan murroksen voi ennustaa ja yritysjohtajat voivat valmistautua siihen.
Osakkeenomistajien oikeuksia koskevan direktiivin uudistus tuo joitakin lisätietovaatimuksia pörssiyhtiöiden raportointiin.
Osakemarkkinat ovat ottaneet vakaina vastaan viikonlopun ohjusiskun Syyriaan, mutta tällä viikolla pelko uusista pakotteista voi vaikuttaa ainakin ruplan kurssiin.
Asuntojen hintanousu jatkui edelleen suurimmissa kaupungeissa.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministerin mukaan Afrikan merkitys Euroopalle ja Suomelle kasvaa entisestään.
Keskuskauppakamarin mielestä EU-komission ehdottama ryhmäkanne rakentuu pitkälti amerikkalaiselle järjestelmälle.
Nyt on rahaministeriön mielestä oikea hetki parantaa kasvun edellytyksiä ja saada työvoima tehokkaammin käyttöön.
Työllisyysasteen ennustetaan nousevan 71,9 prosenttiin ensi vuonna.
Teollisuuden liikevaihto kasvoi marras-tammikuussa vuodentakaisesta 6,5 prosenttia, rakennusyritysten 7,5 prosenttia ja palveluiden 6,2 prosenttia.
Kauppatase oli 0,1 miljardia euroa ylijäämäinen, kun tavaroiden vienti kasvoi vuodentakaisesta 7 prosenttia ja tuonti 6 prosenttia.
Koko kaupan myynti kasvoi helmikuussa 3,5 prosenttia vuodentakaisesta.
Kansantalouden tuotanto kasvoi helmikuussa vuodentakaisesta, mutta laski aavisuksen verran tammikuusta.