Artikkelit: Talous

Vuokrien vuosinousu oli tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 3,6 prosenttia.
Tammi-huhtikuussa pantiin Tilastokeskuksen mukaan vireille 1 107 konkurssia, mikä on 68 konkurssia eli 6,5 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.
Tekniikka & Talous-lehden mukaan EU:n komissio päättää, tuleeko LNG-terminaali Inkooseen vain Paldiskiin.
Euroopan parlamentti muistutti torstaina hyväksymässään päätöslauselmassa, että se on pidettävä ajan tasalla EU:n ja Yhdysvaltojen kauppaneuvotteluiden kulusta.
Euroopan komissio käynnisti torstaina uuden aloitteen, jonka tarkoituksena on parantaa satamanpitoa ja jatkoyhteyksiä Euroopan rannikoilla sijaitsevissa 319 keskeisessä merisatamassa.
Suomen Pankki esittää lainakaton käyttöönottoa vaimentamaan asuntoluotonannon liiallista kasvua.
Kansainvälisillä osakemarkkinoilla on huono päivä Yhdysvaltojen ja Kiinan takia.
Ilmastopaneeli haluaa vähentää päästöoikeuksia niiden hinnan nostamiseksi. Kivihiilen poltto Euroopassa kasvaa, koska senkin päästöoikeudet ovat halventuneet.
Yhdysvaltain keskuspankki (FED) ennakoi rahaelvytyksen vähentämistä.
Tappiota tekevien yritysten määrä on noussut 25,6 prosenttiin, Yrittäjäsanomat kertoo.
Kannusteet vanhempana eläkkeelle jäämiseen eivät toimi toivotunlaisesti, koska ihmiset eivät käyttäydy niin järkevästi kuin perinteiset taloustieteilijät olettavat, uskoo Ruotsin eläkeselvityksen tehnyt selvitysmies Ingemar Eriksson.
Suomessa oli viime vuoden lopulla yhteensä 2 580 000 asuntokuntaa, joista suurin osa eli 74 prosenttia oli pieniä, yhden tai kahden henkilön asuntokuntia.
Saaristokunnissa ja saaristo-osakunnissa on pulaa mökkitonteista.
EU:n huippukokouksen tämänpäiväiset veropetoksia ja veronkiertoa hillitsevät linjaukset sattuivat mahdollisimman huonoon aikaan EU:n puheenjohtajamaan Irlannin kannalta.
Suomessa oli kuluvan vuoden alussa yhteensä noin 6 000 kiinteistöä, asuntoa, loma- tai viikko-osaketta venäläisten omistuksessa. Määrän otaksutaan liki viisinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä.
Liikenne- ja viestintäministeriö on päättänyt säilyttää Soneran toimiluvassa ehdon, jonka mukaan yhtiön on varmistettava asiakkaidensa puhelinyhteyden toimivuus ennen kiinteän verkon purkamista.
Kasvatetun kirjolohen reaalihinta on laskenut alle puoleen 1980-luvun lopun korkeimmista hinnoista. Suurin syy tähän on Norjasta tuotava viljelty lohi, joka on yhä enenevässä määrin vallannut kalamarkkinoita.
Kansanedustaja, suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) nimesi MTV3:n Huomenta Suomi –ohjelmassa yritysten laillisen verosuunnittelun suureksi ongelmaksi.
Puunkorjuun ja metsäteollisuustuotannon tehostaminen Aasiassa avaa uusia mahdollisuuksia suomalaisille metsäteollisuuden ratkaisuille.
Tilintarkastuslain osittaisuudistuksen jatkovalmistelu alkaa työ- ja elinkeinoministeriössä. Tavoitteena on luoda yhtenäinen tilintarkastajien tutkinto- ja ammattinimikejärjestelmä sekä keskittää tilintarkastajiin liittyvät viranomais- ja valvontatehtävät Patentti- ja rekisterihallitukselle.
Työ- ja elinkeinoministeriö on ryhtymässä tilintarkastuslain uudistuksen valmisteluun nopealla aikataululla. Keskuskauppakamari ei kannata lainvalmistelun käynnistämistä ilman tietoa EU:ssa vireillä olevien hankkeiden kohtalosta.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreessa raportissa tarjoillaan ratkaisuja kaavoituksen hitauteen.
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman kyselee blogissaan, miksi alijäämäjankuttajat eivät nyt juhli Yhdysvaltain alijäämän pienenemistä.
Palvelujen suhdannenäkymät eivät ole Palvelualojen työnantajien Paltan mukaan kovin hyvät.
Voittojaan kotimaansa ulkopuolella panttaava Apple on joutunut Yhdysvaltain kongressin hampaisiin verosuunnittelustaan
Panimoliitto arvioi kotimaisten panimotuotteiden viimeaikaisten veronkorotusten kiihdyttäneen yksityistä kaljarallia niin, että sen seurauksena rajojen taakse jätetään noin 300 miljoonaa euroa verotuottoja.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli huhtikuussa 239 000, mikä oli 13 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Lontoon pörssin FTSE 100-indeksi kipusi viikon aluksi ylimpään arvoonsa 6755,63 pisteeseen sitten vuoden 2000 syksyn eli ns. teknokuplan.
Suomi ja Viro eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen niin sanotun LNG-terminaalin sijoituspaikasta.
Huoneistokeskus arvioi alkuvuoden sujuneen asuntomarkkinoilla poikkeuksellisen vaisusti.
Eläkerahastojen sijoitusstrategiat saattavat olla muuttumassa vastuullisen sijoittamisen suuntaan, arvioidaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.
8010 ranskalaista kotitaloutta maksoi viime vuonna veroja yli 100 prosenttia tuloistaan.
Google-johtaja Eric Schmidt on joutunut puolustelemaan yrityksensä laajasti kritisoitua verosuunnittelua.
Näytöllä ja kameralla varustetun Google Glassin suunnittelijoiden mukaan silmälasien tapaan käytettävä laite ei aiheuta yksityisyyshuolia, uutissivusto Verge kertoo.
Ulkomaisten investoijien neuvosto aloitti työnsä perjantaina elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) johdolla, kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Kunta-alan työmarkkinajärjestöjen mielestä työelämän laatu ja tuloksellisuuden kehittäminen liittyvät toisiinsa
Suomi tarvitsee Kemianteollisuus ry:n mielestä uusien verojen sijaan pitkäjänteistä teollisuuspolitiikkaa ja julkisen talouden tasapainottamista.
Kymmenen prosenttia pk-yrityksistä harkitsee toimintojensa siirtoa ulkomaille.
Vaikka valtio ja kunnat velkaantuvat koko ajan lisää, kansantaloutena suomalaiset ovat edelleen nettovarallisia.
Suomi sijoittuu YLE Uutisten mukaan EU:n keskiarvomaihin vuosilomien pituutta vertailtaessa.