Valinnanvapaus tuo tasa-arvoa ja parempaa terveyttä, kun asiakkaat saavat jatkossa valita sotepalvelun tuottajan ja kilpailu nostaa palveluiden laatua, arvioi Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.
Soneran Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan vain joka kymmenes yrittäjä pitää tieto- ja kyberturvallisuusuhkia merkittävänä riskinä liiketoiminnalle.
Teknologiateollisuus jäi kaipaamaan päästökaupan täyttä kompensaatiota kehysriiheltä. Hyvää oli, että koulutus sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta säästyivät leikkurilta.
Hallituksen päätös ottaa käyttöön usean muun EU-maan tapaan päästökauppakompensaatio on oikea, mutta se olisi pitänyt toteuttaa täysimääräisenä, sanoo Metsäteollisuus ry.
Nordea haluaa selventää pohjoismaiden median tietoja, joissa on annettu ymmärtää, että Luxemburgissa toimiva Nordea International Private Banking tarjoaa asiakkailleen veroparatiiseihin liittyviä yhtiöjärjestelyjä.
Työntekijöiden lähettämistä Suomeen koskeva lainsäädäntö uudistuu. Tavoitteena on tehostaa valvontaa ja varmistaa, että työntekijöitä lähettävät yritykset noudattavat Suomen työehtoja entistä paremmin.
Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentaminen ei näyttäydy rakennuttajille tarpeeksi houkuttelevana, sanoo Finanssialan keskusliitto ja vaatii helpottamaan kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista.
Suomen Yrittäjien mielestä valinnanvapausmallia valmistellessa pitää antaa kansalaisille laaja valinnanvapaus ja samalla varmistaa mahdollisuus kotimaiseen pk-yrittäjyyteen sosiaali- ja terveyspalveluissa.