Artikkelit: -FI

Raportti kuvaa kaksi skenaariota, joissa Kreml olisi valmis sotaan läntistä puolustusliittoa vastaan.
Yli sata yhdysvaltalaista vapaaehtoista taisteli Irakissa ja Syyriassa jihadisteja vastaan.
Gotland-luokan nimikkovene palaa merille merkittävien päivitysten jälkeen.
Valtion alijäämä supistui vuodentakaisesta, ja julkisyhteisöjen ylijäämäksi tuli tammi-maaliskuussa 0,2 miljardia euroa.
Kotitaloussektorin säästämisaste kääntyi positiiviseksi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Suojelumetsästys olisi mahdollista jo nyt, mutta viranomaisten käsittelyajat ovat pitkät.
Asuntovelallisia asuntokuntia oli 878 800 eli kolmannes kaikista.
Asuinkerrostalojen lupakuutiomäärän pitkään kestänyt vahva kasvu taittui helmi-huhtikuun aikana,
SDP:n puheenjohtaja vastaa 'höpö höpö' kysymykseen, pitäisikö sote-valiokunnan puheenjohtajaa vaihtaa.
Pääministeri Juha Sipilä ja puheenjohtaja Donald Tuskin ovat keskustelleet puhelimitse ensi viikon huippukokouksista.
RKP:n puheenjohtajan mukaan on ollut murheellista seurata viimeisimpiä käänteitä kiistassa sote-uudistuksen käsittelyaikataulusta.
Sote-valiokunnan puheenjohtaja Kiuru paljasti nyt toiminnallaan viivyttävänsä asiattomasti käsittelyä, arvioi Simon Elo.
Nokian mukaan Aalto on sille kiinnostava kumppani erityisesti sen tarjoaman monitieteisen osaamisen vuoksi.
YK:n raportin vuodetut sivut kumoavat Syyrian ja Venäjän väitteet kemiallisista aseista.
Britannia saatetaan sijoittaa kolmansien maiden listalle Ugandan ja Uzbekistanin väliin.
Yritysten yhteiskunnallinen rooli kasvaa ICC-johtajan mukaan väistämättä, mikäli hyvinvointia, kestävää kehitystä ja digitalisaatiota halutaan aidosti edistää.
Vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto syyttää keskustaa ja pääministeriä sosiaali- ja terveysvaliokunnan painostuksesta.
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari vaatii Juha Sipilän (kesk.) hallitusta lopettamaan turpeen energiakäytön.
Sisäministeriö esittää muutoksia Suomen kansalaisuutta koskevaan kansalaisuuslakiin.
Eduskunta on hyväksynyt uuden lukiolain laajalla enemmistöllä.
Yhdysvallat ja Pohjois-Korea pyrkivät vähentämään jännitteitä Korean niemimaalla.
Matkapaketteja koskeva lainsäädäntö uudistuu, kun uusi laki matkapalveluyhdistelmistä tulee voimaan heinäkuun alussa.
Ilmastopaneelin mukaan Suomen tulisi vähentää päästöjään vuoteen 2050 mennessä jopa 85-100 prosenttia.
Alkoholin myynti putosi huhtikuussa 8,1 prosenttia.
Viime vuonna ulkomaalaiset kesäreissaajat toivat Suomeen 1,3 miljardia euroa.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan sisäministeriö toimeenpanee EU:n asedirektiiviä kireämmin kuin olisi tarpeen.
Viime vuonna tutkittiin yhteensä 46 päihteiden vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan aiheuttamaa kuolonkolaria.
Asedirektiiviesitys olisi tarkoittanut sitä, että nykyinen vapaaehtoisen maanpuolustustyön ampumaharrastus olisi loppunut kokonaan.
Kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) ei allekirjoita pääministeri Juha Sipilän (kesk.) puheita siitä, että sote-lakien viivästyminen olisi sosiaali- ja terveysvaliokunnan syytä.
Uusi laki kiristää kriteerejä turvapaikan hakemiselle.
Kokoomuksen Dani Niskanen ihmettelee sijoittamistaan jutussa Helsingin 'valtuuston kovaan oikeistonurkkaan'.
Uutta työaikalakia valmisteleva työ- ja elinkeinoministeriö sekä työaikalakia valvova sosiaali- ja terveysministeriö rikkovat toistuvasti työaikalakia.
Poliisihallitus on huolissaan siitä, että ihmiset ilmoittavat poliisin ohjeistuksen vastaisesti netin kautta myös vakavia ja poliisilta kiireellisiä toimenpiteitä vaativia rikoksia.
Lapsuudessa ja nuoruudessa kertyneet liikakilot saattavat tuoreen tutkimuksen perusteella vaikuttaa haitallisesti lapsen hengitykseen.
Järjestelmällisenä ja suunnitelmallisena pidetyt suomalaiset ovatkin lomakaudella yllättävän spontaaneja.
Selvä enemmistö (73 %) suomalaisista pitää hyvänä sitä, että kansalaiset voisivat vastaisuudessa valita päättäjät maakuntiin suorilla vaaleilla.
Amerikkalainen strateginen pommikone syttyi tuleen kesken harjoituslennon.
Pohjois-Korean 40 vuotta sitten kaappaamat Japanin kansalaiset ovat jälleen nousemassa agendalle.
Suomessa toimivien pankkien rahoituskate ja liikevoitto kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Perussuomalaiset katkaisee suhteensa Raimo Vistbackan johtamaan tukisäätiöön.