Artikkelit: -FI

JHL:n työttömyyskassan tilityksistä osa viipyy virheen takia pyhien yli.
Tsentr 2019 -harjoitus painottuu arktisille alueille.
81 prosenttia kilpailevista yrittäjistä katsoo, etteivät julkiset toimi reilusti.
Paavo Väyrysen yhdistys merkittiin puolueeksi.
Seuraavan hallituksen on työministerin mukaan tehtävä pitkälle meneviä rakenteellisia uudistuksia
Pyöräilijää eivät koske jalankulkijan velvollisuudet tai oikeudet.
Suomen Lennonjohtajien Yhdistys on päättänyt työnseisauksesta 4. tammikuuta kello 15:00-17:00.
Laaja turvallisuusselvitys supistui tarkastukseksi suojelupoliisin tietojärjestelmään, mutta olennaiset tiedot saadaan silti.
Suhdanteeseen nähden korkea työttömyys kertoo kamarin mielestä ongelmista.
Perussuomalaisten Ville Vähämäkeä epäillään törkeästä petoksesta.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan työllisyysastetta on nostettava.
Työnhakija voi hakeutua opintoihin, vaikka hänen työllistymisensä edistäminen ei opintoja edellyttäisikään.
Kansanedustajan mukaan turvanapilla voisi raportoida viranomaiselle mahdollisista hyväksikäyttöyrityksistä.
Opetusministerin mukaan talouden kasvu ei saa jäädä osaajapulasta kiinni.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan tarvitaan ilmasto-oikeudenmukaisuutta.
Alkon saavutettavuudessa on merkittäviä eroja eri osissa maata.
Kokoomuksen ryhmyrin mukaan aktiivista työllisyyspolitiikkaa ja vastuullista talouspolitiikkaa pitää jatkaa.
Veteraanipoliitikon mukaan öljyn hinnan putoaminen veisi Venäjän talouden pohjan.
SDP:n kansanedustajan mukaan ihmisarvoa ei saa sitoa työntekoon.
Kulunut vuosi on ollut osakemarkkinoilla huono, eikä tulevaisuuskaan lupaa mitään hyvää.
Julkisyhteisöjen sulautettu bruttovelka oli syyskuun lopussa 135,7 miljardia euroa.
Tavoite 72 prosentin työllisyydestä on nyt virallisesti toteutunut, toteaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Marraskuun myynti oli vähittäiskaupoissa kolme prosenttia vuodentakaista suurempi.
EU:n mallissa lennokeille voisi määritellä reaaliaikaisia lentokieltoalueita.
Valtiovarainministeri sanoo työllisyyslukuja hienoksi uutiseksi.
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on myöntänyt 19 miljoonan euron avustukset korkeakouluille koodaripulan helpottamiseksi.
Eduskunta käsittelee pakkokeinoa koskevan lakiesityksen.
Marraskuun työllisyysaste kohosi tavoiteltuun 72 prosenttiin, ja työttömyysaste laski 7,1 prosenttiin.
Käsirysy alkoi provokatiivisesta julisteesta.
Eduskunta äänesti budjettiviikolla 889 kertaa.
Ensikertalaiskiintiöillä on ollut pelotevaikutus.
Henkilöautoon rakennettuun kätköön oli piilotettu noin 130 000 ekstaasitablettia.
Enemmistö Helsingin Itäkeskuksen koulun oppilaista ei ole taustaltaan kristittyjä.
Kenraali James Mattis jää eläkkeelle ensi vuoden alussa.
Ajokeli voi olla haastava varsinkin Etelä-Suomessa.
Kokoomuksen Sari Sarkomaa ihmetteli Sdp:n eläkelupauksia eduskunnassa.
Mies väittää vastaavan todellisen haastatellun olleen olemassa.
Kokoomuksella on ylivoimainen kannatus pk-yrittäjien parissa.
Britannian Gatwickin lentokentällä asevoimat on tullut apuun.