Artikkelit: -FI

2000-luvulla USA:ssa on voittanut puolue, joka on onnistunut saamaan uurnille ydinkannattajansa.
Heikkoja sade- tai räntäkuuroja voi esiintyä koko maassa.
Jätevesiasetuksen takaraja umpeutuu lokakuussa.
Hallituksen mukaan keskiluokallamme on kyllä varaa.
Inarijärven ensimmäistä sijaa perustellaan ainutlaatuisella maisemalla.
Kommunistivaltio hyödyntää Hollywoodin ja netin keinoja.
Viranomaiset varoittavat, ettei al-Holin leirin valvomiseen riitä voimavaroja.
Mia Laihon ja Sari Sarkomaan mukaan hoitajamitoitus ollaan kirjaamassa lakiin harhaanjohtavasti.
Toimien perusteluksi esitetään lähialueiden heikentynyt turvallisuuspoliittinen tilanne.
Antti Rinteen mukaan ratkaisu erosopimuksen tilalle on löydettävä viikon sisällä.
Sosiaali- ja terveysalan lupavirasto Valvira on vaatinut Alkon markkinointiin muutoksia.
Entinen valtiosihteeri toivoo, että Euroopassa tehtäisiin elvyttävää finanssipolitiikkaa.
Ruotsin ja Suomen pääministerit tapasivat Helsingissä.
Kansanedustajan mukaan kokoomus on tarjonnut ratkaisuja jopa 60 000 työpaikan luomiseksi.
Suomeen saapuvat huippuosaajat joutuvat odottamaan oleskelulupaa jopa kuukausia.
Feministien suosima mielipidekirjoittaja käy miesvallan kimppuun rajuin sanakääntein.
Sitran pääomasta irrotetaan tänä syksynä sata miljoonaa euroa.
Omaishoitoon myönnetty lisärahoitus on lukuisissa kunnissa valunut muihin käyttötarkoituksiin.
Kansanedustajan mukaan opettajien aika kuluu nyt liiaksi hallintoon ja paperitöihin.
Työnhakijat löysivät syitä. 'Minulla on lehmiä.' 'Työhön kuluu liikaa aikaa.'
Kokoomusedustajan mukaan opetusalan henkilöstö on epätasa-arvoisessa asemassa keskenään.
OP:n pääanalyytikko sanoo talouden suhdanteen menneen yritysten kannalta heikompaan suuntaan.
Kansanedustajan mukaan terapiatakuuseen luvattuja rahoja ei ole ensi vuoden talousarvioesityksessä.
Opiskelijajärjestön mukaan korkeakoulujen lisärahoitus on valumassa aloituspaikkojen lisäykseen.
Kokoomuksen puheenjohtaja muistutti, että vaaleissa suurin muutospaine kohdistui keskustaan.
Suomeen siirtyneet terroristit perustivat tänne 1900-luvun alussa räjähdeverstaita.
Kirjoittajan mukaan ilmastonmuutoksella pelottelu on helposti vain raakaa vallankäyttöä.
Itävallan vaalitulos saattaa tuoda koko EU:lle merkittävän yllätyskäänteen.
MTK:n mukaan ympäristönsuojelu ja maatalous nähdään edelleen toisilleen vastakkaisina.
Ministerin mukaan ydinvoima on jatkossakin osa Suomen energiaratkaisua.
Valtiovarainministeri toivoo työmarkkinajärjestöiltä vastuullisuutta neuvotteluissa.
Vihamielisiin toimiin suhtaudutaan Oscar Jonssonin mielestä Ruotsissa hälyttävän leväperäisesti.
Kuusi sotilasta tuomitaan valtion lähetin pahoinpitelystä ja asiakirjojen tuhoamisesta.
Laitteet tuhoavat muut lennokit syöksymällä niitä kohti yli 300 kilometrin tuntinopeudella.
Iran väittää Israelin ja arabimaiden suunnitelleen vaikutusvaltaisen kenraalin salamurhaa.
Pohjoiskorealaisten uskotaan altistuneen säteilylle ydinkokeiden takia.
Oikeusasiakirja vaikuttaa olevan ristiriidassa Boris Johnsonin aiempien lausuntojen kanssa.
Kansanedustaja toteaa valtion ja kuntien alijäämän kasvavan 5,4 miljardiin euroon vaalikauden aikana.
Kari Tolvanen, Matias Marttinen ja Janne Heikkinen kehottavat hallitusta ajamaan muutos läpi viipymättä.