Artikkelit: Kotimaa

Oikeutta eläimille -yhdistys järjestää tiistaina Helsingissä hiljaisen mielenilmauksen eläintuotannossa käytettyjen ja tapettujen eläinten muistolle.
Tupakointi on vähentynyt monissa länsimaissa, mutta tupakan aiheuttamat syövät ovat yhä merkittävä kuolemansyy, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Kansanedustaja Jari Ronkaisen mukaan taksipalvelun toiminta on selvitettävä perinpohjaisesti.
Eukleides Tsakalotos on luonteeltaan vetäytyvä, siis täysin toisenlainen kuin edeltäjänsä.
Anni Sinnemäki sanoo, että matkustuskiellot ovat "mieto reaktio" siihen nähden, että Venäjä käy sotaa.
Tunisian tuhoisien terrori-iskujen ja ISIS-teloittajan innoittaja elää Lontoossa brittivaltion tuilla. Häntä on yritetty karkoittaa jo 15 vuotta.
Syyttömät kärsivät Ukrainan kriisistä, pahoittelee Markku Rossi.
Fennovoima vaatii kroatialaisesta omistajaehdokkaasta työ- ja elinkeinoministeriölle toimitettavaa selvitystä salaiseksi, kertoo Helsingin Sanomat.
Vanhaa tietokonetta tai kännykkää ei kannata heittää mihinkään epämääräiseen keräykseen tai konttiin takapihalla.
Poikien ja tyttöjen neuvolakortit eivät enää ole vaaleansinisiä ja vaaleanpunaisia.
Perussuomalaisten kansanedustajan Simon Elon mielestä Kreikan ero eurosta on välttämätöntä.
Presidentin mielestä Kreikan kansanäänestyksen jälkeen kipu iskee ensin kreikkalaisiin.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan puheet, joiden mukaan Etyj-tapaus oli Suomelta Venäjän vastainen toimenpide, "ovat kyllä aika päättömiä".
Valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan pallo on nyt Kreikalla.
Tasavallan presidentti toivoo EU:n selvittävän Etyjin parlamentaarikkojen aseman pakotelainsäädännössään.
Kirkosta eroavien miesten määrä eroakirkosta.fi-verkkopalvelussa väheni alkuvuonna.
Suomen Taksiliitto vaatii viranomaisia puuttumaan välittömästi luvattoman ja laittoman liikenteen harjoittamisen lopettamiseksi.
B12-vitamiinilisät eivät paranna iäkkään mielentoimintoja, jos vajaus ei ole paha.
Suomen pääministerin mukaan kreikkalaiset valitsivat epävarman polun.
Veronkierrosta kiinni jääneet ateenalaiset hamstrasivat suojia peittääkseen uima-altaansa ilmakuvista.
Etyjin 24. kokous toi 600 kansanedustajaa ja muuta kokousvierasta Helsinkiin.
Suomessa tehdään vähemmän henkirikoksia kuin koskaan, kertoo Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.
Uusi Klikinsäästäjä-sivu ottaa kantaa klikkaamiseen houkutteleviin otsikoihin.
Valtiovarainministeri Alexander Stubbin mukaan kansanäänestykset ovat aina virstanpylväitä.
Suomalaisen metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta 13 prosenttia tuli viime vuonna Venäjältä, kertoo Yle uutiset.
Mökkien kiinteistövero saattaa nousta jopa 40 prosenttia, kertoo Iltalehti.
Lämmin keli jatkuu vielä etelässä.
Venäjän parlamentissa esitettiin syytöksiä Suomea kohtaan.
Jatkosodan alkaessa läntisellä Uudellamaalla, suomalaisten selustassa, oli kymmeniätuhansia neuvostosotilaita. Taistelujen kiivaus muistetaan.
Suomi on käynyt Venäjän kanssa läpi ulkosuhteiden koko kirjon, ex-suurlähettiläs René Nyberg sanoo.
Olutliiton puheenjohtajan Heikki Kähkösen mielestä ääripäät määräävät Suomen alkoholipolitiikassa valtaenemmistön etujen vastaisesti.
Valvira on keskeyttänyt hammaslääkärin ja suuhygienistin palveluja tarjonneen Meidän Klinikka Oy:n toiminnan potilasturvallisuuden vaarantumisen vuoksi.
Oluen pitkä kulttuurinen syvyys ja pienpanimot kiehtovat Olutliiton puheenjohtajaa Heikki Kähköstä, mutta suomalaista alkoholipolitiikkaa hän pitää järjettömänä.
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov arvostelee kovin sanoin Suomen päätöstä evätä Venäjän Etyj-delegaation jäsenten pääsy maahan.
Kansanedustaja Kai Mykkäsen mukaan Venäjän Sergei Naryshkinin vertaus ontui.
Kansanedustajan mielestä samanaikainen työttömyyden alentamisen retoriikka ja hiljainen hyväksyntä myrkyttää politiikkaa.
Urho Kekkosen lähipiiriin kuulunut Maarit Tyrkkö muistelee presidentin kuumaa Etyk-kesää 1975.
MTK haluaa hallitukselta lisää rahaa liikenneverkon korjauksiin ja sukupolvenvaihdoshuojennusta metsätalouteen. Pulaa on myös metsäalan työntekijöistä.
EU on epäonnistunut Kreikan kriisin hoitamisessa, sanovat Nils Torvalds ja Liisa Jaakonsaari.
Huippuluennoitsija käyttää ex-pääministeri Esko Ahon kertomusta esimerkkinä siitä, että joskus voi olla parasta olla tekemättä mitään.