Artikkelit: Kotimaa

Kansanedustajan mukaan hallituksen tulee tulee luopua järjestelmän valmistelusta.
Valmiuslaki rajoittaa edelleen lääkkeiden myyntiä.
HUSin Asko Järvisen mukaan tartunta tulee yleensä lähikontaktissa lähipiiriltä.
Hallituksen mainitsemilla luvuilla epidemia voisi jatkua jopa rajuna.
Harvardin professorin mukaan lapset välittänevät virusta kuten aikuiset.
Sopimukset koskettavat 400000 työntekijää.
Muutos olisi voimassa kuluvan vuoden loppuun asti.
EU on asettanut entistä voimakkaampia taloudellisia pakotteita muun muassa Irania ja Venäjää vastaan.
Suomen suurin työttömyyskassa ennakoi historiallisen korkeaa työttömyysastetta.
Kokoomuksen puheenjohtajan mielestä EU:n perussopimuksia ei voi venyttää liikaa.
Ministeriltä kysytään, kuka käski olla käyttämättä luotettavia hankintakanavia suojamaskikaupoissa.
Työllisyys on 40 000 työllisen päässä hallituksen asettamasta tavoitteesta.
Raimo Luoman nimitys vedettiin pois valtioneuvoston torstaiselta asialistalta.
Scandic Hotels jatkaa henkilöstön lomautuksia.
Kansanedustajan mukaan kyse on niin lääkärin, potilaan kuin kansalaistenkin oikeuksista ja asemasta.
Esimerkiksi kaupan kassa ja sairaanhoitaja saavat paremman suojan.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah'n mukaan EU rikkoo omia sääntöjään.
Etlan mukaan komission versiossa elvytysrahaston suurin vaikutus ei ole taloudellinen vaan poliittinen.
Kansanedustajien mukaan siirtohintoja laskevaa lainsäädäntöä ei pidä viivytellä.
Euroopan parlamentin suurin ryhmä EPP otti tyytyväisenä vastaan komission elvytyspaketin.
Mepit asettavat komission esittelemälle elvytysrahastolle kolme ehtoa.
Perussuomalaisten mielestä Suomea ajetaan yhteisvastuuseen tahallisesti.
Lisää joustavuutta koulutukseen ja tutkintoihin vaatii ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto.
Vihreiden puheenjohtajan mukaan komission ehdotus on mittaluokaltaan ja rakenteeltaan riittävä.
Ensi vuoden alusta tulorekisteriin ilmoitetaan myös tiedot maksetuista etuuksista ja eläkkeistä.
Enemmistö suomalaissta pitää hallituksen työtä onnistuneena.
Koronakriisistä toipumiseen esitetään 750 miljardin euron rahastoa.
SDP:n sanotaan hoitaneen valintaprosessin salamyhkäisesti.
Tampereella osa terasseista pienenee, vaikka hallituksen esitys suosii suuria terasseja.
Viidessä sairaanhoitopiirissä on edelleen suuria puutteita hoitohenkilökunnan testaamisessa.
Työministeri Tuula Haataisen mukaan kotimaisesta suojavälinetuotannosta on huolehdittava myös jatkossa.
Poliisikansanedustajan mukaan terapiatakuuta tulisi edistää viipymättä.
Apulaisprofessorin mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunta käveli perustuslakivaliokunnan yli.
Keskustasta ja vihreistä oli viestitty laajaa tukea viinin ulosmyynnille.
Yleisin myrkytyskuolemia aiheuttava huume on buprenorfiini.
Virus voi tarttua esimerkiksi kaupassa neljän metrin etäisyydeltä. Riskit säilyvät minuutteja.
Työttömiä työnhakijoita on Juhana Brotheruksen mukaan pian puoli miljoonaa.
Lomautettuna on peräti 184000 henkilöä.
Atte Harjanteen mukaan opposition esitykset lähtökohtaisesti aina tuomitaan täysistuntosalin äänestyksissä.
Hallitus aikoo päättää kiintiön nostosta perjantaina.