Artikkelit: Kotimaa

Raskaan kaluston ammattikuljettajien mukaan vaarallisia ohitustilanteita tulee tien päällä vastaan usein, käy ilmi tuoreesta kyselystä.
Seurakuntavaalien äänestysinto laski neljän vuoden takaisesta.
Suojelupoliisin päällikön 1970-luvulla KGB:lta saamaa rahaa saattoi ex-puoluesihteerin mukaan ohjata eteenpäin keskustapuolueen säätiölle.
Perussuomalaisten puheenjohtajan mielestä tohtoria kaivertaa nuorsuomalaisten jääminen yhden kauden puolueeksi.
Pääministeri Alexander Stubbin mukaan sote-uudistuksen keskiössä pitää olla ihminen, eikä hallintorakenne.
Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan riittävästä rajavalvonnasta tulee huolehtia.
Kokoomuksen opiskelijaliitto ei myöntäisi enää lisälupia nykymuotoisille ydinvoimalaitoksille.
Helsingin poliisin ja keskusrikospoliisin kireät välit eivät Aarnio-tapauksen tutkinnanjohtajan mukaan ole totta.
Suomalainen pikaruokaketju on päätynyt listalle, jossa toivotaan sen saapumista Yhdysvaltoihin.
Sosialidemokraattien kansanedustaja Tytti Tuppuraisen mukaan politiikassa on luotava suotuisaa ilmapiiriä sille, että isien vastuunotto perheestä ja lapsista vankistuu.
Lauhtuva ilma tuo mukanaan sateita. Paikoin luvassa on huono ajokeli ja kovaa tuulta.
Tänään järjestettävissä vaaleissa seurakunnat saavat uudet päättäjät.
Poliisi ei puutu asiallisiin asekuviin netissä. Uhat ja uhkaukset ovat eri asia.
Sunnuntaina vietetty isänpäivä ei ole virallinen liputuspäivä äitienpäivän tapaan.
Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja Susanna Koski sanoo kohujen muistuttavan, että sanat on valittava politiikassa tarkasti.
Itärajan valvonnan määrää joudutaan tulevaisuudessa laskemaan. Syynä tähän ovat valtionhallinnon säästöpaineet.
Kokoomuksen nuorten liitto haluaa uudistaa opintotukijärjestelmän.
Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja hämmästelee keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän haikailua valtion tuottaman talouskasvun perään.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo hämmästelee keskustan Paavo Väyrysen intoa vaatia itselleen ulkoministerin tehtävää ennen kuin vaaleja on edes pidetty.
Presidentti Sauli Niinistö toteaa Iltalehden haastattelussa, ettei Suomen 2000-luvun kasvuun ole paluuta.
Leipuriliiton toimitusjohtaja kirjasi ylös yrittäjän arjen byrokratian muutamia hoidettavia asioita.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä iloitsee, että oikeusministeriö on vihdoin tarttunut monia pk-yrityksiä riivaaviin kohtuuttoman pitkiin yritysten välisiin maksuaikoihin.
Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan mukaan keskustalla on avaimet kädessä huonon johtamisen suitsimiseen, sillä suurin osa kunnista on keskustajohtoisia.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän mukaan Suomessa tarvitaan tiukkaa menokuria ja tuottavuuden kehitystä.
Tasavallan presidentti sanoo olevansa enemmän huolissaan kylmän sodan paluusta kuin Suomen ja Venäjän suhteista.
Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen pitää keskustan Juha Sipilää hienona poliitikkona ja työtoverina, mutta keskustan konkareiden paluu huolettaa.
Viron presidentin mukaan on "aika herätä" Venäjän kommenttiin natsien ja Neuvostoliiton liitosta.
Sääennusteen mukaan suuressa osassa maata on pilvistä ja poutaista. Paikoin ajokeli on kuitenkin huono.
Sveitsiläinen laatulehti olisi erinomainen malli nykytoimittajille älykkäästä tiedonjakelusta.
Seuraavan eduskunnan on hoidettava isot asiat ja kestettävä kansan kiukku, tohtori Jukka Tarkka katsoo.
Kokoomusopiskelijoiden mielestä Suomessa tuotetaan liikaa lihaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman on tyytyväinen keskustan linjaukseen suurituloisten verojen kiristämisestä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Arto Satonen mielestä keskusta on unohtanut osaamisen merkityksen omassa vaihtoehtobudjetissaan.
Kokoomuksen ryhmäjohtajan Arto Satosen mukaan kaikki olivat rivissä silloin, kun tarvittiin.
Opposition kansanedustajat olivat myös mielissään hallituksen kestämisestä.
SDP:n kansanedustaja, lääkäri Hanna Tainio kiittelee sosiaali- ja terveysministeriön lakiluonnosta maassa luvatta olevien terveydenhuollon laajentamisesta.
Eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman mielestä täpärä äänestys toi tervettä kuria eduskuntatyöhön.
Oppositiopuolueiden edustajat eivät olleet yllättyneitä siitä, että hallitus jatkaa.
Männistö ja Jungner jakaisivat yrityksille lisenssejä, joilla saa määräajaksi vapautuksen tekijänoikeusmaksuista.
Kuntien käyttökustannukset kasvoivat viime vuonna 3,7 prosenttia eli 1,4 miljardia euroa edellisestä vuodesta.