Artikkelit: Kotimaa

Kansanedustajan mukaan nykylainsäädäntö ei riitä tyttöjen ja naisten suojelemiseen.
Kansanedustaja kehottaa hallitusta reagoimaan pikaisesti kuntien yllättäviin rahoitushuoliin.
Martti Hetemäki on toiminut tehtävässä vuodesta 2013 lähtien.
Liikenneturvan johtajan mukaan korkeampi nopeus voi olla riski kokemattomille kuljettajille.
Markkinaoikeuden mukaan Solaris-lomat ry toimi hankintalain vastaisesti.
Kriisi itärajalla 2015-16 huolestutti tasavallan presidenttiä erityisesti.
Hallituksen eroa edeltäneenä iltana maaliskuussa läheteltiin tekstiviestejä.
Puolanka yhdisti edellisen hallituksen johtokaksikkoa.
Viranomaisen mukaan uudistus voi vähentää Suomeen suuntautuvaa turismia.
Entisen Postin työntekijän tavallinen sopimuksen kesto oli viikon.
Kansanedustaja ihmettelee keskustelua varallisuuden ”radikaalista uusjaosta”.
Eduskunnan jättäneet ”ukot” kuvailevat puheenjohtajaehdokasta aatteellisesti valistuneeksi.
Kansanedustaja pitää kestämättömänä, että oleskelu säilössä voi venyä jopa vuoden mittaiseksi.
Vihreisiin vaihtaneen päättäjän mukaan SDP:ssa on ikäsyrjintää.
Kansanedustaja ihmettelee keskustelua, jossa pitää kertoa uskovansa oikealla tavalla.
Kokoomusjohtajan mukaan sensuurin lisääntymisen kanssa tulee olla tarkkana.
Liikenteessä arvioidaan olevan vuoden loppuun mennessä yli 10 000 kaasuautoa.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja toivoo tolkkua ilmastokeskusteluun.
Valtion omistajaohjaukseen ja tulostavoitteisiin penätään terävyyttä.
Asiantuntijat eivät allekirjoita opetussuunnitelman kritiikkiä.
Kun etsijät ja tutkijat ryhtyvät tositoimiin, kaikki paljastuu salakavalaksi propagandaksi.
Väkivaltaa aiheuttavat asiakkaat, potilaat, oppilaat ja vanhemmat.
Kansanedustajan mukaan myös aloituspaikkojen lisäys on jäämässä ilman rahoitusta.
Keskustan puheenjohtajaehdokkaan mukaan eläkkeillä voisi olla euromääräinen yläraja.
Teemu Laajasalo hämmästelee pahantahtoista pikkunäppäryyttä sosiaalisessa mediassa.
Sää jatkuu vuodenaikaan nähden lämpimänä.
Kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen (kok.) vaatii hallitusta kiristämään pikavippien sääntelyä.
Valtiovarainministeri lupaa budjettiriiheen investointeja vauhdittavia toimia.
Sari Sarkomaan ja Mia Laihon mukaan mielenterveyspalveluiden ongelmat on korjattava.
Kokoomuksen puheenjohtaja torjuu EU-maiden yhteisvastuun kasvattamisen.
Verkkorikollisuuden yleistyminen huolettaa poliisia.
Keskustan puheenjohtajakisaa värittää ex-kansanedustajan mukaan itsekäs vallanhalu.
Elinkeinoministeri Katri Kulmuni käynnistää selvityksen valtion työpaikkojen alueellistamisesta.
Kokoomusedustaja toivoo, että pääministeri puolustaa palkansaajaa budjettiriihessä.
Roskia aletaan ensi talvena keräämään puomilla ja verkolla.
Alhainen syntyvyys on Peter Östmanin mukaan uhka yhteiskunnalle.
Kansanedustaja Terhi Koulumies (kok.) vaatii hallitusta puuttumaan Postin toimintaan.
PS:n Jenna Simulan mukaan keskustan kriisi oli näkyvästi esillä Oulun alueen vaalikeskusteluissa.
Lämpötila voi elokuun viimeisenä päivänä nousta 23 asteeseen.
Ulkoministeri kiittelee entistä puolustusministeriä Ruotsi-yhteistyön vahvistamisesta.