Artikkelit: -FI

Aktiviteetin taso on Handelsbankenin mukaan varsin korkea, eikä talous ole kääntymässä äkillisesti heikompaan suuntaan.
Työllisyys, työmarkkinoiden uudistaminen, sote, lentorata ja yrittäjäohjelma ovat kokoomusedustajille tärkeimpiä asioita vaalikauden loppuaikana.
Uudet hyökkäykset sattuivat eri puolilla Uppsalaa.
Venäjä etsii kokeessa kadonnutta ydinkäyttöistä risteilyohjusta.
Siniset haluaisivat suosia kiintiöpakolaisina vanhempansa menettäneitä lapsia ja vainottuja kristittyjä.
Presidentin entinen lakimies Michael Cohen myönsi oikeudessa laittomia maksuja.
Amerikkalaistutkijan mielestä Vladimir Putinille pitää välittää selkeä, periaatteellinen viesti yhtenäisestä Euroopasta.
Ilmastonmuutos on Vattenfallin mukaan muodostunut nopeasti isoksi uhaksi, ja se on tullut osaksi myös lasten arkea.
Kulttuurisiin vapauksiin suhtaudutaan nihkeimmin pienissä kunnissa.
Tasavallan presidentti on keskiviikkona työvierailulla Venäjällä.
Loukkaantujat eivät kokoomusedustajan mukaan ole tasapuolisia.
Startup-yhtiön kehittämä lennokki voi syöksyä räjähdelastissa jopa 90 kilometrin päässä sijaitsevaan kohteeseen.
Laitoksiin sijoitetut kodittomat lapset kärsivät raportin mukaan aliravitsemuksesta ja tiukasta kurista.
Suomen yleinen ja yhtäläinen äänioikeus jätti alkuvuosinaan ulkopuolelleen suuren joukon iäkkäitä, erityisesti naisia.
Perheet ja suvut ovat merkittävä omistajaryhmä Suomessa.
Poliisi toteuttaa 24 tunnin nopeusvalvontamaratonin 22.-23.8. siirrettävillä valvontayksiköillä.
Poliisin hälytystehtävät ovat tammi-heinäkuun aikana lisääntyneet.
Sosialistinen Venezuela ajautuu yhä surkeampaan jamaan.
Selvitys suosittaa kansainvälistä huipputasoa edustavan arkkitehtuuri- ja designmuseon toteuttamista Helsinkiin.
SDP:n varapuheenjohtaja Maarit Feldt-Ranta on pettynyt pääministeri Juha Sipilän (kesk.) helppoheikkimäiseen esiintymiseen.
Italian viranomaiset ovat julkaisseet videon Polceveran sillan romahtamisesta.
Ministeri, kansanedustaja Pertti Salolainen on ilmoittanut virallisesti Kokoomuksen Helsingin piirille, ettei ole käytettävissä ensi eduskuntavaaleissa.
Kokoomus ehdottaa työssäkäyville tuettua hoivavapaata mahdollistamaan tilapäinen läheisen tai omaisen hoiva.
Yli 260 miljardin euron ylijäämä muodostuu pääasiassa tavaroiden viennistä.
Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) toivoo, että kansalaisaloitejärjestelmän puutteista virinnyt julkisuuskeskustelu johtaisi toimenpiteisiin.
Kiertotalouden kannalta on tärkeää luoda kierrätetyille puupohjaisille tuotteille markkina, muistuttaa johtaja Mari Pantsar Sitrasta.
Kokoomus esittää ikääntyvän yhteiskunnan käyttöön tuettua hoivavapaata.
Kun EU:n rahoituskehyksestä päätetään, meidän kannattaa muistaa, että hädän hetkellä unionista ei saadakaan apua, sanoo Sampo Terho.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan pääministeri 'normalisoi äärioikeiston kieltä'.
Kansanedustaja pitää nykytilannetta jopa vaarallisena Suomen kannalta.
Mitään ei tapahdu ilman, että asioita tehdään.
Pääministeri Juha Sipilän mukaan kuntaverotuksen perusvähennyksen korottaminen kohdentuu pienituloisille.
Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas arvioi varsin suorasukaisesti sinisiä ja työministeri Jari Lindströmiä.
Keskeisimmät tuen muodot ovat liiton mukaan nuoren asioihin perehtynyt sosiaalityöntekijä ja jälkihuoltoon panostaminen.
Sininen tulevaisuus ehdottaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän muuttamista kansalaisuusperusteiseksi ensi vaalikaudella.
Maan taloudellinen tilanne on Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liiton mukaan nyt aivan toinen kuin hallitusohjelmaa tehtäessä.
Kokoomuksen kansanedustajat kokoontuivat kesäkokoukseensa Ouluun.
Iranin mediassa hehkutettu suihkuharjoitushävittäjä on kuulunut maan ilmavoimien kalustoon jo vuosikymmenien ajan.
Pääministerin mukaan mikään ei ole niin helppoa kuin etuuksien jakaminen, eikä siihen suurta kyvykkyyttä tarvita.
Italian sisäministeri vaatii muilta EU-mailta apua tilanteen ratkaisemiseksi.