Verkkouutiset

Siniset: Sosiaaliturvan pitäisi perustua kansalaisuuteen

Sininen tulevaisuus ehdottaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän muuttamista kansalaisuusperusteiseksi ensi vaalikaudella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sinisten mukaan Suomen kansalaisille on voitava maksaa muita korkeampaa sosiaaliturvaa, koska he lähtökohtaisesti ylläpitävät Suomen veropohjaa.

– Jotta suomalaisen sosiaaliturvan korkea taso voidaan säilyttää myös tulevaisuudessa, sitä tulee rajata asumisperusteisuudesta tarkemmin. Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturvamalli mahdollistaisi korkeamman sosiaaliturvan maksamisen Suomen kansalaisille, sanoo Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

Hänen mielestään ei ole reilua, että juuri oleskeluluvan saanut saa saman sosiaaliturvan kuin vuosikausia Suomessa veroja maksanut.

Siniset kokoontuu huomenna eduskuntaryhmän kesäkokoukseen Hämeenlinnaan. Puolue julkaisee kokouksen yhteydessä maahanmuutto- ja kotouttamispoliittisen ohjelmansa. Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva on yksi ohjelman avauksista.

– Ei ole sattumaa, että Eurooppaan pyrkivistä maahanmuuttajista suuri osa haluaa juuri niihin maihin, joissa on korkea sosiaaliturvan taso. Siksi kotoutettavien maahanmuuttajien sosiaaliturva pitäisi voida räätälöidä erilaiseksi kuin kansalaisten, linjaa Elo.

Siniset haluaa, että maahanmuuttajien sosiaaliturvan edellytyksenä on oltava aktiivinen osallistuminen kotouttamistoimenpiteisiin. Sinisten mukaan esitys edellyttää todennäköisesti perustuslain muuttamista.

– Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksessa haasteena on löytää sellainen malli, joka ei passivoi kotoutumisen alkuvaiheessa olevaa maahanmuuttajaa. Sinisten ehdotus ratkaisee tämän ongelman, sanoo Elo.

– Emme halua antaa maahanmuuttokeskustelua vain kuulapäille ja viinivihreille, vaan tuomme äänen tolkun konservatiiveille, muotoilee Elo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)