Artikkelit: -FI

Sdp:n puheenjohtajan sairastuminen on ollut kerrottua vakavampi.
Hallitukseen tyytyväisiä on puoluebarometrissa nyt hieman enemmän kuin lokakuussa 2018.
Kansanedustajan mukaan ihmisen parasta ennen -päivä työelämässä tulee täyteen kohtuuttoman nopeasti.
Liian myötämielisiksi tulkittavat toimet Venäjän suhteen johtavat tutkijan mukaan helposti kohuun ja vastareaktioihin.
Kansanedustajan mukaan kunnat eivät välttämättä seuraa, vastaako palvelu tarjouskilpailussa sovittua tasoa.
Myynnin määrä laski vuodentakaisesta varsinkin ruokakaupassa.
Ulkomaisista verkkokaupoista ostetaan tavallisesti pieniä ja edullisia tuotteita.
Täysistuntoja pidetään mahdollisesti myös maaliskuun puolivälin jälkeen.
Puoluebarometrin mukaan kansalaiset suhtautuvat kokoomukseen ja SDP:hen yhtä myönteisesti kuin lokakuussa 2018.
Noin puolet vastuukannasta on vientiyritysten tuleviin toimituksiin liittyviä rahoitustarjouksia tai sopimuksia, joista ei vielä synny luottoriskiä.
Britannia eroaa EU:sta ilman sopimusta vain, jos maan parlamentti näin haluaa.
Valtiovarainministerin mukaan suhdanteen käänteeseen on vastattava työllisyyttä lisäävillä uudistuksilla.
Keskusrikospoliisi ei enää vaadi Airiston Helmen epäillyn pitämistä vangittuna.
Työntekijät ovat saaneet trauma- ja paniikkioireita jouduttuaan käymään läpi väkivaltaista sisältöä.
Pirkko Kanervon mukaan Suomi olisi voinut päästä sopimukseen Neuvostoliiton kanssa.
Ministeriön virkamiehet haluaisivat vaikuttaa työmarkkinoiden toimivuuteen, osaamisen kehittämiseen ja työperäiseen maahanmuuttoon.
Moni demarivaikuttaja vaatii Juha Sipilän eroa ennen mahdollista hallitusyhteistyötä.
Sanni Grahn-Laasosen mukaan Suomi tarvitsee jatkuvan oppimisen uudistuksen tulevalla hallituskaudella.
Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä 8,1 miljoonalle kuutiometrille.
Noin kaksi kolmesta on Finanssialan kyselyssä arvellut, että korvausten maksusta pyritään vapautumaan vakuutusehtoihin vetoamalla.
Kansanedustajan mukaan valvonnan on tartuttava tapauksiin, joissa henkilöstömitoituksen alitus on jatkuvaa.
Ryhmäjohtajan mukaan sinisissä on epävarmuutta samassa laajuudessa kuin kokoomuksessa.
Ensimmäiset ratkaisuehdotukset eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle on annettu.
Brittipääministeri muutti linjaansa, kun työväenpuolue ilmoitti kannattavansa uutta kansanäänestystä.
Kokoomusjohtaja sanoo, ettei voi hyväksyä valinnanvapauden poistamista uudistuksesta.
Igor Malashenko johti useita mediayhtiöitä Venäjällä.
Suomen historiallisesti alhainen työttömyysaste lähestyy Danske Bankin pääekonomistin mukaan jo Ruotsin lukemia.
EU-parlamentissa valmistellaan uutta autojen turvallisuusasetusta.
Yli 90 prosenttia työntekijöistä kokee tiedostojen viimeisimpien versioiden löytämisen hankalaksi.
Saksassa testattujen dieselautojen päästötasojen kerrotaan olevan huomattavasti vaadittua alhaisemmat.
Tutkijan mielestä lainsäädäntöä on muutettava, jos se ei vastaa tarpeeseen.
Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta.
Työllisiä oli tammikuussa 35 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Pakistan väittää ajaneensa Intian lentokoneita ulos ilmatilastaan.
Asetyylisalisyylihappoa sisältäviä lääkkeitä ei kannata käyttää sydänoireiden hoitoon.
Demarivaikuttajista haluaa 95 prosenttia vasemmistoliiton ja 85 prosenttia vihreät mukaan hallitukseen.
Viime vuoden lopussa 5,4 prosentilla yrityksistä ilmeni maksuviiveitä.
Amy Klobuchar käskyttää poliittisia työntekijöitään rankalla kädellä.
Reserviläisliitto haluaa koota koko ikäluokan tekemään yhteiskunnan turvallisuutta.