Artikkelit: -FI

Kansanedustajan mukaan kotitalousvähennykseen ei saa kajota.
Pia Kauman mukaan autoilijoiden sakotus ei ole oikea tapa tilkitä budjettivajetta.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja sujuvoittaisi lapsiperheiden arkea.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja harkitsee sairauslomalla jatkoaan puolueen johdossa.
Ruotsin pääsyyttäjän mukaan ulkopuoliset tahot eivät voi puuttua A$AP Rocky -räppärin tapaukseen.
Kansanedustaja vaatii lisää määrärahoja poliisille.
Annika Saarikon mukaan keskusta ei onnistunut viestimään hallituksen ”isoa tarinaa”.
Helsinki-Vantaan taksijonoissa esiintyy pääasiassa verbaalista nokittelua.
Lännessä on amerikkalaisprofessorin mukaan unohdettu, mitä Puola joutui toisessa maailmansodassa kokemaan.
Kokoomusjohtajan mukaan suuri osa merkittävistä työllisyystoimista on jo rajattu pois keinovalikoimasta.
Pääministerin mukaan liitoista löytyy ”järkeä ja vastuunkantoa” asian suhteen.
Ulkoministerin mukaan suomalaisilla on oikeus palata al-Holin leiriltä kotiin.
Valtiovarainministerin mukaan kauniit puheet näyttävät unohtuvan henkilövalinnoissa.
Sateita voi esiintyä maan itäosissa ja Kainuussa.
Pohjois-Korean diktaattori ahtautui upseeriensa kanssa erityisvarusteltuun ajoneuvoon.
Keskuskauppakamarin johtajan mukaan Kiinan ja USA:n kaupan epävarmuus on myrkkyä Suomen viennille.
Amerikkalaisyhtiön kehittämää ”virtuaalista rajavartijaa” on jo testattu useilla lentoasemilla.
Henkilövahingoilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla.
Jos auton arvon alenemista ei oteta huomioon, voi tulla ikävä yllätys.
Kenraali Micael Bydén vieraili Suomen puolustusvoimain komentajan vaihdossa.
Europarlamentaarikon mukaan oikeusvaltioperiaate on demokratian edellytys.
Euroopan ehdokkaaksi valittiin bulgarialainen Kristalina Georgieva.
Keskustan entinen kansanedustaja pitää maakuntahallintoa suurena virheenä, jota ollaan toistamassa.
Eläköityneen amiraalin mukaan amerikkalaisjoukot joutuisivat vaikeaan tilanteeseen konfliktin syttyessä.
Vihreiltä ja vasemmistolta puuttuu virallinen kanta akkuklusterin edistämisestä.
Kansanedustajan mukaan kesälomien siirtoa tulisi tarkastella myös koulun näkökulmasta.
Puolustusministerin mukaan ilmoitusrajan katsottiin jääneen ylittymättä.
Kiinalaisten yhtiöiden kerrotaan toimittavan päivittäin nestekaasua rajan yli.
Kansanedustajan mukaan kultasakaali uhkaa Suomen alkuperäislajeja.
Ilmoitus asiasta julkaistiin virallisessa maan lehdessä.
Jukka Mäkysen mukaan ulkomaille lähtevät rahansiirrot on saatava kuriin.
USA määrää lisätulleja kiinalaisille tuotteille. Japanin ja Etelä-Korean välit kuumenevat.
Perjantain iltapäivälehdet ovat kesän suunnasta tahoillaan aivan eri mieltä.
Sopimuksettoman EU-eron varoitetaan johtavan talous- ja turvallisuusongelmiin.
Helsingin seudun kauppakamarin mukaan ratkaisuja voitaisiin etsiä yritysten ja oppilaitosten yhteistyöstä.
Pakotteet liittyvät Britannian myrkkyiskuun.
Atte Kalevan mukaan tosiasioiden kieltäminen pelaa ääripäiden pussiin.