Giovanni Tria. LEHTIKUVA / AFP

Italian lainojen korot nousussa mutta hallitus ei peräänny

Italian valtion lainakustannukset nousevat edelleen hallituksen ilmoitettua, että elvyttävästä budjetista ei luovuta.

Italian valtion velkakirjoja myyntiin keskiviikkona vilkkaasti ja 10 vuoden lainan korko nousi kolmen viikon huippuun. Myyntiä edelsi tiistaina Italian hallituksen Euroopan komissiolle antama vastaus, missä hallitus kertoi pysyvänsä budjetissaan elvyttävällä linjalla komission aiemmasta kielteisestä päätöksestä huolimatta.

Italia 10 vuoden lainan korko on Financial Timesin mukaan noussut jo yli 3,5 prosentin.

Italian talousministeri Giovanni Tria vahvisti eilen kirjeessään komissiolle, että hallitus pitää edelleen kiinni budjetistaan, jonka komissio hylkäsi viime kuussa liian tuhlailevana.

Trian mukaan hallitus kyllä on tietoinen, että budjetti ei pysy EU-raameissa, mutta hallituksen vaikeat päätökset ovat välttämättömiä Italian talouden heikon tilan takia.

– Kymmenen vuotta kriisin alkamisen jälkeen hallitus katsoo, että nykyiset taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet ovat erityisen epätyydyttävät, ja uskoo, että talouskasvun nopeuttaminen on välttämätöntä, hän kirjoitti FT:n mukaan.

Hän kertoi lisäksi hallituksen uskovan, että valtion velkakirjojen korkojen nousu kääntyy laskuksi, kunhan sijoittajat tulevat täysin tietoisiksi kaikista talousarvioon sisältyvistä toimenpiteistä.

Tiistaina myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoitti, että Italian suunnitelmat talouden elvyttämiseksi julkisia menoja lisäämällä ovat vaarassa mitätöityä täysin korkeampien lainakustannusten takia.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt