X
SULJE MAINOS
Riikka Purra. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

IS: Perussuomalaisissa pelätään puolueen eliitin tukea

Kärkinimien ryhmittyminen puheenjohtajavaalissa Riikka Purran taakse voisi tulla rasitteeksi.

Ilta-Sanomat kertoo kansanedustaja Riikka Purran olevan ylivoimainen suosikki perussuomalaisten puheenjohtajaksi, jota kohtaan on kuitenkin yksi huoli. Jussi Halla-aho ilmoitti maanantaina jättävänsä tehtävän elokuussa Seinäjoen puoluekokouksessa.

Riikka Purran ainoana rasitteena pidetään sitä, että hänestä syntyisi mielikuva PS:n eliitin suosikkiehdokkaana.

– Jos niin sanottu eliitti ryhmittyy jonkun taakse hyvinkin nopeasti, se ei oikein näytä PS-jutulta, perussuomalaislähde arvioi IS:lle.

– Osa saattaa tykätä huonoa Purrasta ainoastaan sen takia, koska hän on itsestäänselvä vaihtoehto.

Vaikuttajien mukaan suunnitelmaa Purran valitsemiseksi ei ole, mutta ”jos se siltä näyttää, perussuomalainen kenttä saattaa helposti katsoa, että taas sisäpiiri on päättänyt”.

Tämän vuoksi Purran odotetaankin saavan vastaehdokkaita.

– Voi kuvitella, kun jäsen Juupajoelta soittaa puheenjohtajalle perjantai-iltana ja Jussi (Halla-aho) vastaa. Hän jauhaa puolitoista tuntia puolihiprakassa, että torilta on karkit loppu, se on aika kuluttavaa hommaa.

– Puolueen jäsenet ovat kaikki oman elämänsä etulinjansa taistelijoita, tulee helposti paikallisia jäsentenvälisiä, ei voi tietää, ketkä ovat oikeassa ja ketkä väärässä. Varmasti tämä on yksi asia, joka on syönyt hänen energiaansa, yksi arvio Halla-ahon lähdöstä kuuluu.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt