Verkkouutiset

IL: Näin moni kieltäytyy koronatestistä rajalla

Helsinki-Vantaalla koronatartuntoja todetaan muutama päivässä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rajanylityspaikoilla on ollut käytössä pakollinen koronatesti huhtikuun alusta lähtien. Pääosin testaus on sujunut rajanylityspaikoilla hyvin, uutisoi Iltalehti.

Ennen pakollista testausta vapaaehtoisista koronatesteistä kieltäytyi noin kymmenen matkustajaa viikossa. Pakkotestauksen aloittamisen jälkeen mennessä testistä on ollut vain yksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Vantaan sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkydön mukaan kyseinen matkustaja ei suostunut osallistumaan terveysviranomaisten asettamaan pakolliseen terveystarkastukseen.

– Kutsuttiin rajaviranomainen paikalle, joka vei matkustajan takaisin porttien toiselle puolelle ja matkustaja lähti takaisin kotiin, Arokytö kuvailee tilannetta.

Testiltä voi välttyä, mikäli matkustajalla on alle 72 tuntia vanha todistus negatiivisesta koronatestistä. Tämäkään ei aina riitä, vaan ajoittain tiettyjen saapuvien lentojen kaikki matkustajat testataan. Testiin joutuvat myös kaikki Suomeen töitä varten saapuvat.

Yhteensä testejä tehdään Helsinki-Vantaalla muutamia satoja päivässä. Positiivisia testituloksia on päivästä riippuen 0–5.

Itä-Suomen rajanylityspaikoilla kieltäytyjiä on myös ollut harvakseltaan. Maaliskuun aikana yhteensä kolme ihmistä kieltäytyi testeistä, ja heidät asetettiin välittömästi karanteeniin. Yhteensä koronatapauksia on Itä-Suomen rajanylityspaikoilla havaittu yhdeksän kappaletta.

Vartiuksen ja Kuusamon rajanylityspaikoilla kieltäytyjien määrä on myös ollut vähäistä, ja esimerkiksi viikolla 12 testistä kieltäytyi kaksi prosenttia  rajanylittäjistä. Yhtäkään koronatartuntaa ei näiden raja-asemien testeissä ole havaittu.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)