Verkkouutiset

IL: Jyrki Katainen lahjoittaa EU-korvauksensa pois

Sitran yliasiamieheksi valittu Jyrki Katainen harkitsee säätiön perustamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen pääministeri Jyrki Katainen kertoo lahjoittavansa Euroopan komission siirtymäkorvauksensa pois hyvään tarkoitukseen.

– Harkitsen nyt eri vaihtoehtoja, esimerkiksi säätiön perustamista. Muun muassa Erkki Liikanen ja Jan Vapaavuori ovat aiemmin lahjoittaneet siirtymäkorvauksensa eteenpäin, Katainen kertoo Iltalehdelle.

Katainen valittiin hiljattain Sitran yliasiamieheksi. Hänen toimikautensa EU:n työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä vastaavana komissaarina päättyy lokakuun lopussa. Kataisen palkka Sitrassa on merkittävästi pienempi kuin komissaarina. Siirtymäkorvausta maksetaan kolmen vuoden ajalta ja sen suuruus on IL:n mukaan Kataisen kohdalla noin 6[nbsp]700 euroa kuukaudessa eli yhteensä noin 240[nbsp]000 euroa kolmen vuoden aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)