HS: Päivi Räsänen uudistamaan lakia Eerikan tapauksen takia

Sisäministeri Päivi Räsänen pyrkii lopettamaan tiedonkulun kangertelun lastensuojelun viranomaisten välillä.

Perhesurmia selvittäneen työryhmän mukaan tieto viranomaisten välillä ei kulje. Helsingin Sanomien mukaan sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) vauhdittaa vielä tänä vuonna lakiuudistuksia, jotka parantaisivat tietojen kulkemista.

”Ongelmat tulivat vahvasti esiin kahdeksanvuotiaan Eerikan tapauksessa. Vaikka viranomaisilla oli paljon tietoa pahoinpitelyistä, poliisille ei tullut tietoa missään vaiheessa. Poliisilla olisi kuitenkin vahvimmat keinot puuttua perheissä tapahtuviin rikoksiin”, Päivi Räsänen sanoo.

Räsänen aikoo vielä tänä vuonna vauhdittaa lakiuudistuksia, jotka parantaisivat tiedon kulkua.

Hänen mukaansa ”salassapitosäännökset estävät pahimmillaan ihmisten auttamista. Jos esimerkiksi opettaja huomaa ongelmia lapsen elämässä, ilmoituksen tekeminen poliisille oma-aloitteisesti on korkean kynnyksen takana”:

Lääkäreillä ei ole velvollisuutta ilmoittaa poliisille epäilyjä lapsen pahoinpitelystä.

Kahdeksanvuotias Eerika kuoli Helsingissä toukokuussa 2012 päivittäisen kotona tapahtuneen rääkkäämisen jälkeen. Hänen isänsä ja äitipuolensa on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt