Vuosilomalain muutoksista neuvottelevassa kolmikantaisessa työryhmässä on noussut esiin ajatus suomalaisten lomien lyhentämisestä.
Helsingin Sanomien mukaan Elinkeinoelämän keskusliitto EK on ehdottanut, että lakisääteisiä lomia lyhennettäisiin viikolla.
Muutos toimisi vastapainona uudelle EU-lainsäädännölle, joka lisää yritysten kustannuksia.
– Yksi vaihtoehto on poistaa laista viides lomaviikko, joka ylittää EU-direktiivin määrittämän neljän viikon minimin, EK:n asiantuntija Mika Kärkkäinen toteaa HS:lle.
Viiden viikon lomista voitaisiin edelleen sopia työehtosopimuksissa, vaikka varsinaista kirjausta ei olisikaan laissa.
Yli vuoden kestäneissä työsuhteissa lomaa kertyy nykyään vähintään viisi viikkoa vuodessa.
EK on tehnyt työryhmässä myös vaihtoehtoisia esityksiä, jotka liittyvät työssäoloksi rinnastettavaan aikaan. Nykyään vuosilomia kertyy myös vanhempain- ja opintovapaiden aikana.
Työryhmässä SAK:n edustajana toimiva Anu-Tuija Lehto kuvailee ehdotusta ”radikaaliksi”.
Työryhmää vetävän työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Tarja Krögerin mukaan lakiin aiotaan tehdä vain EU:n lainsäädännön edellyttämät muutokset. Vuosilomalain kokonaisuudistus kaatui huhtikuussa järjestöjen erimielisyyksiin.