Verkkouutiset

Video näyttää luvut: He ovat 50 vuoden pop-legendat

ABBA oli maailman viidenneksi myydyin vuonna 1978.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alla näkyvään Youtube-datavisualisointiin on koottu maailman eniten myyneet musiikkiartistit vuodesta 1969 lähtien.

Tuolloin ylivoimaisella kärkisijalla oli The Beatles vajaalla neljällä miljoonalla vuosittain myydyllä albumilla. Elvis Presleyn albumeja myytiin noin 1,8 miljoonaa kappaletta ja Simon & Garfunkelin reilut 1,1 miljoonaa kappaletta.

Suosittuja olivat myös Bee Gees, Barbra Streisand, the Doors, Pink Floyd ja Cher.

Seuraavan vuosikymmen alkupuolella kärkisijan valtasi Led Zeppelin, jonka albumeja myytiin vuonna 1973 noin 2,2 miljoonaa kappaletta. Kärkisijalle nousivat myös Elton John ja Eagles, jonka albumeja myytiin enimmillään noin 4,6 miljoonaa kappaletta.

Ruotsalainen ABBA oli parhaimmillaan maailman 5. suosituin yhtye vuonna 1978.

Pop-tähti Michael Jacksonin huima nousu alkoi heti 1980-luvun alussa, jolloin listaykkönen möi vuosittain lähes kolme miljoonaa albumia. Vuosikymmenen menestyjiä olivat myös AC/DC, Queen ja Prince.

Vuonna 1986 kärkeen nousivat uusina niminä Madonna ja Bruce Springsteen.

Michael Jacksonin suosio osoittautui pitkäaikaiseksi, sillä artisti pysytteli myyntilistojen kärjessä vuoteen 1996 asti. Vuonna 1997 ilmestyneen Titanic-elokuvan musiikista Oscarin voittanut Celine Dion ampaisi maailman myydyimmäksi artistiksi heti elokuvan julkaisun jälkeen.

2000-luvun alkupuolen menestynein rap-artisti Eminem hallitsi myyntilastoja 3–4 miljoonan albumin vuosimyynnillä. Vertailuun on laskettu mukaan myös digitaalinen myynti ja esimerkiksi kappaleiden radioesitykset.

R&B-, dance- ja poplaulaja Rihanna rikkoi aiemmat myyntiennätykset 2010-luvun vaihteessa lähes kuuden miljoonan albumin vuosimyynnillä. Viime vuosina lähelle kärkeä nousi myös Aasiassa suosittu eteläkorealainen k-pop-yhtye BTS.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)