Verkkouutiset

”Hallituksella kaikki on yhtäkertaisesti sekaisin”

Kokoomusedustajan mukaan jotakin tämän maan johtamisessa mättää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilä on jakanut Facebookissa Iltalehden jutun, jossa oikeusoppineet arvostelevat hallitusta laittomasta päätöksestä keskittää koronaviestintä.

– Pelottavinta asiassa on (julkisoikeuden dosentti Matti) Muukkosen mukaan se, että kyseessä on kansankielellä vaiennus-, propaganda- ja sensuuripykälä viranomaisia kohtaan, Markku Eestilä siteeraa uutista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Jotakin tämän maan johtamisessa mättää. Entisinä aikoina maata johti kriisitilanteissa niin sanottu nyrkki, joka koostui kokeneista ministeriöiden kansliapäälliköistä ja jossa puhetta johti pääministerin valtiosihteeri. Toimi kuin junan vessa eikä toimivaltaongelmia esiintynyt, Eestilä kirjoittaa.

Hänen mukaansa ”nyt hallituksella on yli 80 avustajaa ja kaikki on yhtäkertaisesti sekaisin. Tämä on nyt pakko todeta”.

– Meillä on lainsäädäntö, tarvittaessa poikkeusolot ja valmiuslaki. Ongelmaksi tuli, kun unohdettiin eduskunnan olemassaolo. 

Kansanedustaja kirjoittaa, että ”täytyy nyt sen verran avautua, että ei se valtion johtaminen niin onnistu, että kutsutaan kavereita vaativiin tehtäviin ja valitaan oman puolueen ihmisiä kansliapäälliköiksi jne. No, nyt se on kokeiltu ja nähty. Johtamisongelmia ja juridiikan (varsinkin perusoikeuksien) heikkoa osaamista”.

– Perusoikeuksista puhutaan joka käänteessä ja valitaan itselle sopiva. Tämä on perusoikeusshoppailua, joka ainakin minua välillä jopa järkyttää. Kokemus ja näkemys on valitettavasti suuressa avustajakunnassa heikkoa, Markku Eestilä toteaa.

Pelottavinta asiassa on Muukkosen mukaan se, että kyseessä on kansankielellä vaiennus-, propaganda- ja sensuuripykälä…

Posted by Markku Eestilä on Monday, March 1, 2021

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)