Vihreiden nykyinen varapuheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fatim Diarra tavoittelee jatkokautta puolueen varapuheenjohtajana.
– Minulla ei ole tapana jättää hommia kesken – olen ehdolla vihreiden varapuheenjohtajaksi, Fatim Diarra kirjoittaa Facebookissa julkaistussa kirjoituksessa.
AlfaTV:llä Sanna Ukkola Livessä Diarra kertoi olevansa valmis vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon sijaiseksi. Ohisalo on jäämässä äitiysvapaalle ja hänelle valitaan sijainen kevään 2022 ajaksi. Ohisalon laskettu aika on joulukuussa.
– Joku on puheenjohtaja, joku on sisäministeri. Meillähän puoluehallitus sen päättää, mutta mä olen valmis ihan kaikkeen, mihin puolue katsoo, että mä olen sopiva, Diarra sanoi Sanna Ukkola Livessä.
Diarra vahvisti, että sisäministeri nostetaan todennäköisesti varapuheenjohtajistosta.
Kuntavaalit varoitusmerkki vihreille
Facebookissa Diarra kertoo haluavansa olla mukana tekemässä puolueesta pääministeripuoluetta keväällä 2023.
– Me emme menestyneet kevään kuntavaaleissa niin hyvin kuin olisimme toivoneet ja kuten heti vaalien jälkeen jo totesin, kyseessä on varoitusmerkki, herätyksen paikka, Diarra kirjoittaa.
Varapuheenjohtajan mukaan vihreät eivät saaneet lunastettua lupauksia, joita he olivat antaneet.
– On totuus, että hallitusvastuu painaa, mutta onko viestimme selkeä?
Diarra toteaa, että vihreät lakkauttivat pää-äänenkannattajansa Vihreän Langan vuoden 2020 alusta ja hänen mielestään on rehellistä kysyä, mitä saatiin tilalle.
– Olemme panostaneet merkittävästi paikalliseen toimintaan ja meillä on enemmän henkilökuntaa kuin koskaan aiemmin, mutta onko Langan lakkauttaminen jättänyt railon puolueen sanoman ja tavoitteiden väliin? Kysymys kuuluukin tulisiko meidän tukea puolueena esim. Verden julkaisua ja vahvistaa riippumatonta vihreää journalismia. Mielestäni kyllä, me tarvitsemme vihreää journalismia, pelkkä viestintä ei riitä, Diarra linjaa.