Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hallintoylilääkäri Lasse Lehtonen on nostanut Uuden Suomen blogissaan esille soten rahoitusmalliin liittyviä ongelmia.
Maakunta saa rahoituksensa suoraan valtion budjetista ilman omaa verotusoikeutta. Lehtosen mukaan se merkitsee sitä, että maakunnalla ei ole mitään kannustinta säästää sote-menoissa, vaan maksimoida kulut ja käyttää jokainen valtiolta saamansa euroa.
– Ei totta vie ole näin, maakunta- ja sote-uudistusta johtava alivaltiosihteeri Päivi Nerg sanoo Verkkouutisille.
Kun maakunnat aloittavat vuonna 2020, maakunta tulee saamaan rahoituksensa vuosien 2018-2019 keskimääräisten kulujen perusteella maakuntaindeksillä korotettuna. Sen jälkeen rahoitus muuttuu vuosi vuodelta. Vuonna 2025 ei ole enää minkäänlaista kustannusperustetta, vaan rahoitus perustuu kokonaan laskennallisiin kustannuksiin. Rahoitus muuttuu siis menoperusteisesta tarveperusteiseksi.
– Silloin on päivänselvää, että maakunnille jää paine, miten saadaan menoja vähennettyä, Nerg sanoo.
Jos maakunta pystyy järjestämään palvelut edullisemmin kuin mitä se on saanut rahoitusta palveluita varten, maakunta saa pitää säästyneet rahat itsellään.
– Yleiskatteellinen rahoitus tarkoittaa sitä, että se jää maakuntaan. Ei se siirry sieltä takaisin valtiolle. Jos maakunnat pystyvät säästämään, ne pystyvät säästämään rahat itselleen. Tämä on yksi syy, joka ajaa siihen, että maakuntien kannattaa olla tehokkaita, Nerg sanoo.
Jos maakunnalta loppuvat rahat, eduskunnassa odottavassa rahoituslaissa on useita kohtia, millä perusteella maakunnalle voidaan myöntää lainaa, valtiontakausta, valtionavustusta tai harkinnanvaraista lisärahoitusta.
– Kaikki perustuu siihen, että maakuntien rahoitusta seurataan ja ennakoidaan, ettei sellaiseen tilanteeseen jouduta.
Koska maakunnilla ei ole verotusoikeutta ja sen tuomaan vahvaa itsehallintoa niin kuin kunnilla nykyisin, valtio pystyy ohjaamaan maakuntia paremmin kuin kuntia.
Sote-palveluiden tuottamisessa suuria alueellisia eroja
Nergin mukaan sote-uudistuksen peruslähtökohtana on se, että viimeisen kolmen-neljän vuoden aikaan kaikissa Euroopan unionin raporteissa, joissa on tarkastelu Suomen taloutta, isoimmaksi asiaksi on nostettu sosiaali- ja terveydenhuollon kulujen voimakas kasvu ja räjähdysmäinen kasvu tulevaisuudessa.
Arvioinneissa on todettu, että jos Suomi aikoo saada taloutensa kuntoon, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään täytyy löytää tehokkaampia toimintatapoja.
– Palvelujärjestelmä on erilainen eri puolilla Suomea. On hyviä alueita, joissa kustannusrakenne on pysynyt hallinnassa ja sitten on alueita, joissa se on kasvanut huimasti. Arvioinneissa on pystytty osoittamaan, että Suomessa on erittäin suuria alueellisia eroja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuottamisessa, Nerg kertoo.
Palvelujärjestelmäuudistuksessa haetaan ratkaisuja siihen, että järjestelmästä saataisiin tehottomuus pois. Tehokkuutta haetaan sillä, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut kootaan 18 maakunnalle lukuisista kuntayhtymistä, sairaanhoitopiireistä ja terveyskeskuksista.
– Sitä kautta syntyy mahdollisuus tuottaa samat palvelut yhdenmukaisemmin ja tehokkaammin. Kaikkea digitalisaatiota, robotisaatiota ja investointeja ei tehdä enää yli 300 kuntaan, vaan ne tehdään 18 maakuntaan. Erityistä osaamista vaativissa erikoissairaanhoidon palveluissa keskittämistä viiteen yliopistolliseen keskussairaalaan halutaan edelleen kehittää ja maakuntiin kootaan perusterveydenhuolto.
Erikoissairaanhoidon määritelmästä luvassa kova keskustelu
Julkisilla varoilla tuotetut sote-palvelut ovat yksi perusoikeus Suomessa. Valinnanvapauslailla haetaan mallia, jossa yksityinen sektori tulee tuottamaan samoilla kriteereillä julkisia palveluita julkisen sektorin rinnalle.
– Se mahdollistaa sen, että me pystymme Suomessa takaamaan yhdenvertaiset palvelut. Tässä maassa ei tahdo riittää osaajia, jos julkinen ja yksityinen sektori pidetään täysin erillään, Nerg sanoo.
Hallitus täsmensi säännöksiä asiakasseteleistä ennen joulua niin, että asiakassetelin velvoittavuus ei enää koske erikoissairaanhoidon palveluita.
– Kun puhutaan erikoissairaanhoidosta, niin tulemme näkemään tulevien vuosien aikana kovaa keskustelua siitä, mitä se erikoissairaanhoito on nykyisessä maailmassa, jossa iso osa entisestä erikoissairaanhoidosta tehdään polikliinisesti. Väitän, että ratkaisu selkiinnytti tilannetta. Erikoissairaanhoidon osalta ei lähdetty romuttamaan sitä hyvää, mitä siellä on, mutta kyllä se tulee olemaan vielä kovan kustannustehokkuuden kohteena. En allekirjoita sitä, että nyt erikoissairaanhoito suojeli itsensä.
Nergin mukaan terveydenhuoltolain uudistamisen yhteydessä avautuu varmasti keskustelu siitä, ovatko esimerkiksi elektiiviset leikkaukset perusterveydenhuoltoa vai erikoissairaanhoitoa.
Kapitaatiomallia tarkennetaan vielä, Kekomäki apuna
Kapitaatiomallia, jolla sote-keskuksille maksetaan korvauksia, on kritisoinut paitsi Lasse Lehtonen, niin myös emeritusprofessori Martti Kekomäki. Lehtosen mukaan kapitaatiomallissa on kannattavaa olla tekemättä mitään potilaalle, koska kaikki hoito maksaa tuottajalle. Niin ikään yksityisen sote-keskuksen kannattaa Lehtosen mukaan lähettää potilaat maakunnan liikelaitoksen hoidettavaksi.
Nerg sanoo, että korvausperusteiden tarkentamisen ja kapitaatiolaskennan osalta työ on vielä kesken. Maakuntajärjestäjien tehtävänä on luoda perusteet, miten sote-tuottajien rahoitus määräytyy.
– Yksi iso kysymys on työterveyshuolto. Samasta potilaasta ei voi saada kahteen kertaa rahaa, jos hän on sekä työterveyshuollon että sote-keskuksen asiakas. Hoitoketjuajattelua ollaan tuomassa kapitaatiorahoitukseen myös vahvasti, Nerg kertoo.
Nergin mukaan ongelmat on tunnistettu, ja useat asiantuntijat, kuten Martti Kekomäki, kuten tehnyt ministeriölle hyvää aineistoa siitä, miten rahoitusperusteita kannattaisi tarkentaa.
