Carl Bildt. LEHTIKUVA / VILLE MÄNNIKKÖ

Carl Bildt: Tässä EU uhkaa jäädä jälkeen

Olemme toisen aallon edessä, ex-pääministeri arvioi.

Ruotsin entinen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt ruotii blogissaan koronapandemian kanssa kamppailevan maailman tilaa. Veteraanipoliitikon mukaan vaikuttaa nyt siltä, että koko Eurooppa on viruksen toisen aallon edessä. Osa maista ei Bildtin mukaan yksinkertaisesti ole onnistunut pandemian hoidossa, mainiten esimerkkeinä Britannian, Espanjan, Israelin ja Yhdysvallat.

Bildt tarkastelee etenkin pandemian taloudellisia vaikutuksia.

– Globaalissa perspektiivissä ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Kiinan talous nyt pärjäisi suhteellisesti parhaiten. Ainoana suuremmista alueista sen talous tulee tänä vuonna kasvamaan, Bildt toteaa.

– Myös Yhdysvaltain taloudessa on merkkejä vahvuudesta. Erittäin joustavat työmarkkinat ovat usein sen yksi vahvuus nousussa.

Euroopan osalta tilanne on kaksijakoinen, Bildt kirjoittaa. Tukipaketteja on laadittu, mutta ex-pääministeri on kuitenkin huolissaan EU:n tulevaisuudesta. Unioni on jäämässä Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen, etenkin digitalisaation saralla.

– Lähes kaikilla mittareilla olemme jäämässä jälkeen, ja tämä kehityskulku sen kuin kiihtyy tämän kriisin aikana, Bildt kirjoittaa.

EU-johtajat kokoontuvat ensi viikolla huippukokoukseen, jossa on tarkoitus käsitellä myös unionin digitaalisen siirtymän nopeuttamista. Mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa, on tässä vaiheessa vaikea arvioida, Bildt kirjoittaa.

– Emme kuitenkaan pysty sääntelemään itseämme takaisin kilpailukykyisiksi, Bildt toteaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt