Nimekäs brittiläinen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Edward Lucas huomautti vuonna 2015, että vaikka Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Puolan yhteenlaskettu bruttokansantuote on suurempi kuin Venäjän, maat olisivat huomattavan haavoittuvaisia Venäjän pitkäkestoiselle sotilaalliselle hyökkäykselle.
Viimeksi kuluneiden kuuden vuoden aikana alueen turvallisuustilanne on hänen mukaansa monin tavoin muuttunut.
– Ukrainan sota, pakolaiskriisi, covid-19-pandemia, brexit ja Donald Trumpin hallinnon Amerikka ensin -linja ovat luoneet uusia haasteita EU:lle ja Natolle, Lucas kirjoittaa Tallinnassa järjestettävän Lennart Meri -konferenssin yhteydessä julkistetussa raportissaan.
– Venäjä on vahvistanut läntisen sotilaspiirinsä määrällistä ja laadullista ylivoimaa uudella kalustolla, kohotetulla valmiudella sekä entistä paremmilla harjoituksilla ja logistiikalla, hän sanoo.
Sen sijaan lännen sotilaalliselta pidäkkeeltä puuttuu hänen mukaansa edelleen uskottavuutta, sillä se nojaa kohtuuttoman yksipuolisesti Yhdysvaltojen varaan, eikä uskottavia suunnitelmia tarvittavien lisäjoukkojen siirtämisestä Naton itäiselle sivustalle ole.
Uskottavuus vaakalaudalla
Positiivista on Lucasin mukaan se, että kaikki alueen valtiot ovat lisänneet puolustusmenojaan ja tiivistäneet tuntuvasti keskinäistä yhteistyötään. Erityistä tunnustusta hän antaa Suomen ja Ruotsin kahdenväliselle sotilasyhteistyölle ja niiden kolmikantayhteistyölle USA:n kanssa. Venäjän muodostamaa uhkaa vastaan tämä ei kuitenkaan hänen mielestään riitä.
– Alueen puolustuksen jokainen elementti perustuu kompromisseihin ja improvisointiin usein annoksella toiveajattelua täydennettynä. Monessa tapauksessa vastaus vaikeimpiin kysymyksiin on julkilausuttu tai hiljainen oletus, että tarvittaessa Yhdysvallat rientää paikkaamaan puutteet, sanoo Lucas.
– Aukot Itämeren alueen puolustuksessa saattavat tylysti sanoen pelotteen uskottavuuden vaakalaudalle. Tällä on potentiaalisesti katastrofaalisia seurauksia Natolle, sen jäsenmaille ja kumppaneille, hän varoittaa.
Ongelmana ei Lucasin mukaan ole niinkään se, että Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon, vaan puolustusliiton johtamisjärjestelmien heikkoudet, joukkojen matala valmiustaso sekä nopeatempoisten harjoitusten ja jaetun uhka-arvion puuttuminen. Myös joukkojen liikuttelun edellyttämässä infrassa, tiedustelutietojen vaihtamisessa sekä meri- ja ilmapuolustusstrategioissa hän tunnistaa merkittäviä puutteita.
– Sama koskee kykyä pitkän kantaman täsmäiskuihin – Puolan ja Suomen JASSM-ohjuksia lukuun ottamatta, hän toteaa.
