LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Scott Olson

Britannian vaalit: Joe Biden varoittaa vasemmiston esimerkistä

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä varoittaa demokraatteja seuraamasta Labouria.

USA:n demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ex-varapresidentti Joe Biden nostaa Britannian vaalituloksen varoittavaksi esimerkiksi puolueelleen. Asiasta kertoo Politico.

Britannian torstaina järjestetyissä parlamenttivaaleissa keskustavasemmistolainen Työväenpuolue koki raskaimman tappionsa sitten 1930-luvun. Tappion keskeisenä syynä pidetään puoluejohtaja Jeremy Corbyniä, jonka on katsottu vieneen puoluetta vasemmalle. Corbyn ilmoitti perjantaina jättävänsä puoluejohdon ensi vuonna.

Biden on yksi Yhdysvaltain demokraattien presidenttikisan kärkiehdokkaista, ja hänet lasketaan kuuluvaksi puolueensa keskustalaisempaan siipeen. Myös vasemmistolaisemmat kilpakumppanit Elizabeth Warren ja Bernie Sanders ovat keränneet demokraattien parissa tuntuvaa kannatusta.

Nyt Biden varoittaakin puoluettaan seuraamasta Britannian Työväenpuolueen esimerkkiä.

– Katsokaa mitä tapahtuu, kun Työväenpuolue siirtyy liiaksi vasemmalle. Se keksii ideoita joissa ei ole mitään järkeä, Biden puhui varainkeruutilaisuudessa perjantaina.

Biden kuvaili konservatiivisen pääministeri Boris Johnsonin vaalitulosta ”rökälevoitoksi”. Britannian tulos saattaa Bidenin mukaan heijastua myös Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

– Ihmiset tulevat sanomaan ”Luoja, Boris Johnson, joka on presidenttimme fyysinen ja henkinen klooni, pystyy voittamaan vaaleja”.

 

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt