
Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys
STTK:n Antti Palolan mielestä ajojahti ay-liikettä kohtaan on ollut ideologinen.
STTK:n Antti Palolan mielestä ajojahti ay-liikettä kohtaan on ollut ideologinen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon keskustelu on viime aikoina painottunut sairastamiseen ja säästöihin.
Sosiaalidemokraattien vetovastuulla maahanmuuttolinjasta on tullut ”punainen ja tiukka”, Matti Wiberg huomauttaa kirjoituksessaan.
Kirjoittajan mukaan EU:ssa ollaan tekemässä historiallista muutosta.
Kirjoittajan mukaan osa oikeistosta taipuu paineen alla toistamaan vasemmiston retoriikkaa.
Perintö kuuluu kirjoittajan mukaan perillisille, ei verottajalle.
On helpompi vaieta. Mutta kuinka pitkään niin voi tehdä, kirjoittaja kysyy?
Kirjoittajan mukaan vaikutukset ulottuvat vuosikymmenien päähän.
Kirjoittajan mukaan sote-palvelut elävät tai kuolevat niitä tekevän henkilöstön tuottavuuden mukana.
Pääministerin mukaan keskustelu Safe-rahoitusvälineestä on jäänyt Suomessa kiinni toissijaiseen asiaan.
Kirjoittaja on huolissaan paikallispäättäjien hyväuskoisuudesta.
Kirjoittajan mukaan yhteiskunnan tehtävä ei ole maksimoida verotuottoja.
Kirjoittajan mukaan Nato-jäsenyys vahvisti presidentin asemaa.
Julkinen sektori joko luo lisää reilua kilpailua tai sitten rajoittaa sitä.
Kirjoittajan mukaan puoliväliriihen päätöksillä on poliittiset seurauksensa.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)