Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n toimitalo Helsingin Hakaniemessä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

”Ikään kuin työmarkkinoiden toiminta ei kuuluisi hallitukselle”

Juhana Vartiainen syyttää SDP:n puheenjohtajaa ’äärikorporatismista’.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi lauantaina Ylen Ykkösaamussa hallituksen sopineen, ettei työelämään tehdä yksipuolisesti muutoksia.

–  Siitä huolimatta tulee jatkuvasti toimenpiteitä, jotka kohdistuvat palkansaajiin ja työmarkkinoihin, Rinne totesi.

Ylen mukaan Rinteestä on tärkeää, ”että suutari pysyisi lestissään: ”hallitus johtaa valtion politiikkaa, mutta ei sotkeudu asioihin, jotka ovat muiden osapuolten välisiä”.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen tyrmää Rinteen puheet Twitterissä.

– ”Hallituksen ei tule sotkeutua asioihin, jotka ovat parttien välisiä”, sanoo @AnttiRinnepj, Vartiainen toteaa.

– Uskomaton, äärikorporatistinen lausunto – ikään kuin työmarkkinoiden toiminta ja työttömien etu eivät kuuluisi demokratiassa maan hallitukselle -vaan sisäpiiriläisiä edustaville parteille, hän jatkaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen kysyy, onko rinne tosissaan.

–  Hallitus ei siis saisi uudistaa työmarkkinoita pienentääkseen työttömyyttä, vaikka veronmaksaja maksaa työttömyyden kustannuksia, hän sanoo.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi totesi olevansa samaa mieltä Rinteen kanssa, jos asia pätee myös toisin päin ja tarkoittaa, että esimerkiksi kolmikantaisiin tupoihin ei ole paluuta.

– Työmarkkinaosapuolten ei pidä puuttua hallituksen asioihin, Romakkaniemi sanoo.

Työministeri Jari Lindströmin erityisavustaja Juha Halttunen toteaa Rinteen sanovan käytännössä, että eduskunta ei saa päättää työelämän lainsäädännöstä vastoin työmarkkinajärjestöjen tahtoa.

– Kannattaisi perehtyä hiukan paremmin perustuslakiin, hän toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt