Annika Saarikko. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Annika Saarikko: Suomen EU-taktiikka kestää vertailun

Saarikon mukaan jäsenyyden hyötyjen arviointi ei voi olla pelkkä excel-harjoitus.

Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Annika Saarikko katsoo, että EU:n elvytystoimet ovat Suomen edun mukaisia.

Hän sanoo blogissaan, että Suomessa EU:n huippukokouksen lopputulemassa on keskusteltu lähinnä vain Suomen saamien EU-tulojen ja -maksujen erotukseen. Hänen mukaansa esimerkiksi EU:n sisämarkkinoiden hyötyjä ei näy tilastoissa.

– Saati kun kyse on jäsenyydestä arvoyhteisössä, joka toimivalla yhteistyöllä ylläpitää rauhaa ja vakautta sekä parantaa vaikutusvaltaamme maailmassa, hyötyjen arviointi ei voi olla pelkkä excel-harjoitus, Annika Saarikko toteaa blogissaan.

Tiede- ja kulttuuriministerinä elokuussa jatkavan Saarikon mukaan Suomi on ollut unionijäsenyytensä ajan pääosin EU:n budjetin nettomaksaja, koska se on keskimääräistä vauraampi EU-jäsen. Hän katsoo, että nyt neuvotteluissa saavutettu lopputulos noudattaa vakiintunutta neuvottelutaktiikkaa.

– Olemme pyrkineet maksimoimaan kansallista saantiamme erityisesti maaseudun kehittämisrahoituksen ja koheesiorahoituksessa harvan asutuksen riittävän huomioimisen kautta, hän sanoo ja toteaa, että Suomi sai neuvotteluissa yhteensä 500 miljoonaa euroa näiden kanavien kautta.

– Tämä taktiikka kestää vertailun muihin nettomaksajiin: jäsenmaksukorjauksia saavat maat tulevat tälläkin kertaa olemaan hyvityksistä huolimatta Suomea suurempia nettomaksajia. Onnistumiset neuvotteluissa mahdollistavat sen, että Suomen ei tarvitse kompensoida alkuasetelmassa todennäköiseltä näyttäneitä satojen miljoonien maatalousleikkauksia kotimaan budjetista.

Saarikon mukaan kaikkien EU-päätösten pitää kestää kriittinen keskustelu ja läpivalaisu myös nettomaksun näkökulmasta. Hän kertoo pitävänsä tukea elpymisrahastolle kaiken kaikkiaan perusteltuna.

– EU:n suhteen oma ajatteluni nojaa vahvasti siihen ajattelutapaan ja valintoihin, joita Suomi on jäsenyytensä aikana tehnyt. Suomen EU-linja on pitkälti sama kuin Keskustan linja – olemmehan olleet jäsenyyden aikana usein pääministeripuolue.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt