Verkkouutiset

Ambulanssit jonottavat sairaaloihin Tallinnassa

Potilaita on hajautettu ruuhkan vuoksi eri puolille Viroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Virossa vahvistettiin sunnuntaina jälleen suuri määrä uusia koronavirustartuntoja. Yhteensä 1 321 tapauksesta 613 todettiin Tallinnassa.

Viruksen ilmaantuvuusluku on nyt 1 309 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden, ja positiivisten testien osuus on noin 18,5 prosenttia. Suomessa tuorein ilmaantuvuusluku on 146,4 koko maassa ja HUS-alueella 293,8.

Yleisradioyhtiö ERR:n mukaan epidemian kiihtyminen on luonut suurta painetta terveydenhuollon kapasiteetille. Tallinnan metropolialueella ambulanssi kutsutaan keskimäärin 20 minuutin välein koronapotilaan luokse, joista puolet tarvitsee kiireellistä sairaalahoitoa.

Sairaaloiden edustalle on muodostunut usein ambulanssijonoja, sillä potilaita ei saada siirrettyä osastoille välittömästi. Ruuhkan vuoksi potilaita on hajautettu myös muihin sairaaloihin.

Maan asevoimissa noin 150 henkilöä on sairastunut koronaan ja yhteensä 800 on asetettu karanteeniin.

Virossa yhteensä 101 452 henkilöä on saanut ainakin yhden annoksen koronavirusrokotetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)