Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry antoi lakkovaroituksen kemian alan ylempien toimihenkilöiden työtehtäviin vauhdittaakseen jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluja. Neuvotteluja on käyty yli kymmenen kertaa.
Lakot toteutuvat perjantaina 11.4., kiirastorstaina 17.4. perjantaina 25.4. sekä perjantaina 2.5., jos sopua työehtosopimuksen uudistamisesta ei tätä ennen saada. Lakkojen piirissä on kaikkiaan 24 yritystä ja noin 5 000 ylempää toimihenkilöä eli noin puolet alan ylemmistä toimihenkilöistä.
Työriita ei koske ihmishengen ja terveyden turvaamiseksi tehtävää työtä, yrityksen omalle työterveysasemalle tehtävää työtä eikä yrityksen tehdaspalokunnissa tehtävää työtä.
Lakosta on ilmoitettu valtakunnansovittelijalle ja neuvotteluprosessi siirtynee nyt sovittelijan toimistolle. YTN toivoo kuitenkin ensisijaisesti neuvotteluratkaisua työnantajan kanssa.
Työtaistelutoimilla YTN pyrkii painostamaan työnantajaliitto Kemianteollisuus ry:n hakemaan hyväksyttävää neuvotteluratkaisua kemian alan ylempien toimihenkilöiden työehdoista ja palkankorotuksista. YTN sanoo esittäneensä useita ratkaisuehdotuksia ilman vastakaikua.
– Ylemmät toimihenkilöt tekevät yrityksissä arvokasta työtä, mutta työnantajalta ei tunnu heruvan arvonantoa tälle henkilöstöryhmälle. Asiantuntija- ja esimiestyö on erilaista kuin vaikkapa tuotanto- tai vuorotyö, mutta myös tietotyössä tarvitaan muun muassa työhyvinvointia ja reaaliansioita kehittäviä palkankorotuksia, sanoo YTN:n puheenjohtaja Samu Salo.
YTN:n varapuheenjohtaja Teemu Hankamäen mukaan kemian alalla on taloudellisia haasteita, ja liiketoiminta on useassa yrityksessä murroksessa.
– Taloutta ei saada kuitenkaan kuntoon heikentämällä ylempien toimihenkilöiden työehtoja tai heidän ostovoimaansa. Päinvastoin kehittämällä heidän hyvinvointiaan he pystyvät keskittymään uusien innovaatioiden kehittämiseen ja parantamaan koko alan taloudellista menestystä, hän sanoo.