Lasten ruutuaika ei kaikissa tilanteissa olekaan niin haitallista kuin usein ajatellaan. Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimuksessa lapsuudesta lähtien suurempi ruutuaika oli yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa.
Kahdeksan vuotta kestäneessä seurannassa tarkasteltiin liikunnan, paikallaanolon ja ruutuajan yhteyttä nuorten kognitiivisiin kykyihin. Tulokset perustuvat Lasten liikunta ja ravitsemus eli PANIC-tutkimukseen, jossa oli mukana 124 tyttöä ja 136 poikaa. Nuoret olivat seurannan lopulla keskimäärin 15,8-vuotiaita.
Oppimista, tarkkaavaisuutta ja työmuistia arvioitiin CogState-testistöllä. Liikuntaa ja paikallaanoloa selvitettiin sekä kyselyillä että syke- ja liikemittareilla.
Tutkimuksessa suurempi itse ilmoitettu ruutuaika oli yhteydessä nopeampaan ja tarkempaan suoriutumiseen työmuistia mittaavissa tehtävissä sekä yleisesti parempaan tiedonkäsittelyyn.
Havainto ei kuitenkaan tarkoita, että ruutuajan lisääminen itsessään parantaisi lasten ajattelua. Tutkimuksessa ei myöskään selvitetty tarkemmin, mihin ruutua käytettiin.
Ratkaisevaa on se, mitä ruudulla tehdään
Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Petri Jalanko arvioi, että ruutuajan sisältö voi olla tulosten kannalta keskeinen tekijä.
– Tulokset viittaavat siihen, että ruutuaika voi tukea lasten ja nuorten tiedonkäsittelyä. Keskeistä lienee se, millaisia toimintoja ruutuajalla tehdään, Jalanko sanoo yliopiston tiedotteessa.
Hänen mukaansa lapsia ja nuoria kannattaisi rohkaista käyttämään digitaalisia laitteita tavalla, joka tukee aktiivista ajattelua, ongelmanratkaisua, luovuutta ja oppimista.
Ruutuaika voi käytännössä sisältää hyvin erilaisia toimintoja lukemisesta ja kirjoittamisesta koulutehtäviin ja videopelaamiseen. Koska tutkimuksessa ruutuajan sisältöä ei eritelty, tutkijat eivät pysty tulosten perusteella sanomaan, minkälainen käyttö selittäisi havaittua yhteyttä.
Tuloksia ei siten pidä tulkita niin, että kaikki ruutuaika olisi hyödyllistä tai että sillä kannattaisi korvata liikuntaa.
Liikunnan yhteydet vaihtelivat
Tutkimuksessa havaittiin eroja myös liikunnan ja tiedonkäsittelyn välisissä yhteyksissä.
Tytöillä suurempi kevyen liikunnan määrä lapsuudesta lähtien oli yhteydessä parempaan työmuistiin nuoruudessa. Pojilla vastaava yhteys havaittiin suuremman ohjatun liikunnan määrän ja paremman työmuistin välillä.
Yllättäen vähäisempi itse ilmoitettu omatoiminen liikunta oli yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn. Mittareilla havaittu liikunnan tai paikallaanolon määrä ei puolestaan ollut yhteydessä tiedonkäsittelyyn.
Tulokset kertovat tutkijoiden mukaan siitä, että liikunnan, paikallaanolon, ruutuajan ja kognitiivisten kykyjen väliset suhteet ovat monimutkaisia. Havaitut yhteydet eivät vielä osoita syy–seuraussuhteita, joten niiden selvittäminen edellyttää lisää tutkimusta.
Tutkimus on julkaistu Pediatric Exercise Science -tiedelehdessä.