Pysyvän lumen sataminen on ainakin etelässä pitkittynyt ja vaikeuttanut pohdintaa sen osalta, milloin talvirenkaat kannattaisi kiesin alle vaihtaa.
Nykyisen, kaksi vuotta sitten voimaan astuneen tieliikennelain mukaan talvirenkaat on vaihdettava autoon marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien, mikäli keli tai sää sitä vaatii.
– Nykyinen tieliikennelaki renkaiden vaihdon osalta jättää paljon autoilijan itsensä harkittavaksi, POP Vakuutuksen korvauspalvelun operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta toteaa.
POP Vakuutuksen korvauspalvelusta selviää, että joka vuosi sattuu hinauksen vaativia ulosajoja, jotka johtuvat siitä, että on lähdetty kesärenkailla liikenteeseen ja talvi on päässyt sitten yllättämään.
– Hinausturva korvaa vakuutetun ajoneuvon hinauksen lähimpään korjaamoon, jos matka keskeytyy vaikkapa tieltä suistumisen vuoksi. Kesärenkailla ajaminen liukkaassa kelissä voi kuitenkin mahdollisen vahingon sattuessa vaikuttaa korvaukseen alentavasti, Lehmusvirta huomauttaa.
Etelässä pysyvä lumentulo voi venyä pitkälle, Helsingissä jopa seuraavan vuoden puolelle.
Pysyvällä lumipeitteellä tarkoitetaan sitä, että lunta on maassa yhtäjaksoisesti vähintään yksi senttimetri. Ilmatieteenlaitoksen tilaston mukaan pohjoisin Suomi on ihan oma lukunsa, sillä ensimmäinen ehjä lumipeite saattaa Lappiin sataa jo lokakuun alussa ja pysyvä lumipeite saadaan Sodankylään tyypillisesti lokakuun loppuun mennessä.
Jyväskylässä ensimmäinen ehjä lumipeite on saatu maahan 27.10. mennessä vuodesta 1991 asti. Samaisen tilaston mukaan pysyvän, maahan jäävän lumen tilastollinen alku on Jyväskylässä vasta 1. joulukuuta.
Pääsääntöisesti Etelä-Suomessakin ensimmäinen ehjä lumipeite saadaan marraskuun puoliväliin mennessä. Esimerkiksi Kouvolan korkeudella ehjä ensilumi sataa tyypillisesti 9. marraskuuta.
Helsingissä talvi yllättää autoilijat tyypillisesti 19. marraskuuta, mutta pysyvää lumipeitettä saadaan odotella aina uuden vuoden puolelle, sillä pysyvä lumipeite on kirjattu maahan jääneeksi tyypillisesti 9. tammikuuta.
Myöhäisimmillään pysyvä lumi on Helsinkiin saatu vasta 2. maaliskuuta vuonna 2008. Silloin on moni helsinkiläinen saattanut miettiä, ettei talvirenkaita olisi kannattanut vaihtaa alle ollenkaan.
–Yöpakkasten alkaminen on aika selkeä merkki siitä, että talvirenkaat kannattaa alle vaihtaa. Sääennusteita on nyt hyvä seurata tarkasti, Lehmusvirta toteaa.





