Verkkouutiset

Sairaanhoitaja työssään, valmistelee tiputusta. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

Ylilääkäri IS:lle: Tästä tunnistaa vaarallisen streptokokin

Suomessa on rekisteröity tänä vuonna jo 93 vakavaa streptokokki A:n aiheuttamaa tautia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Streptokokki A eli niin kutsuttu angiinabakteeri aiheuttaa vakavia infektioita. Osalla streptokokki voi olla täysin oireeton ja joillakin kyseessä voi olla hengenvaara. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

– Hus-sairaaloissa on ollut alkuvuoden aikana sairaalahoitoon johtaneita streptokokki A -infektioita vähän alle 50, Husin infektioylilääkäri Asko Järvinen kertoo IS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Vaikea tauti on nyt tavallista huomattavasti yleisempää – mutta siitä huolimatta se on edelleen kohtalaisen harvinaista, hän jatkaa.

Järvisen mukaan sairaalahoitoon joutuvat streptokokkipotilaat ovat yleensä aikuisia ja iäkkäitä. On kuitenkin mahdollista, että täysin terve nuori aikuinen joutuu teho-osastolle.

Koronapandemian aikana vaikeaa streptokokkitautia ei Suomessa juuri ilmennyt. Nyt kuluvana vuonna THL:n tartuntatautirekisteriin on merkitty jo 93 vakavaa streptokokki A:n aiheuttamaa tautia. Vuoden 2022 tammi-helmikuun lukema oli 32.

THL:n mukaan tapausmäärien kasvun arvellaan osin liittyvän pandemiavuosien jälkeiseen ihmisten välisen kanssakäymisen lisääntymiseen.

Ylilääkärin mukaan tyypillisin streptokokki A:n aiheuttama tauti on nielutulehdus eli angiina. Nielutulehdusta aiheuttavat myös virukset, eikä läheskään joka kerta streptokokkibakteeri.

Streptokokki A voi aiheuttaa myös ruusun, eli ihonalaiskudoksen tulehduksen. Myös nopeasti etenevä yleisinfektio on mahdollinen, mutta harvinainen. Se voi viedä vuorokaudessa tai kahdessa hyvin huonoon kuntoon. Pahimmillaan puhutaan tappajastreptokokista, joka voi nopeasti johtaa kuolioihin. Tämä on ääripää, kertoo Järvinen.

Streptokokki A:n vakavan taudin mahdollisuus on syytä pitää mielessä, mikäli oireita ilmenee.

– Jos on nielutulehduksen oireilla alkava tauti ja tuntuu, että yleistila lähtee heikkenemään nopeasti, tällaista tilannetta ei pidä jäädä seurailemaan kotiin. Hoitoon pitää hakeutua nopeasti, jopa ihan tuntien sisällä, ylilääkäri Järvinen muistuttaa.

Ihotulehduksissa kannattaa tarkkailla voimakasta kipua.

– Iho saattaa olla päältä päin jopa jo siistimmän näköinen, mutta oireena on voimakasta kipua. Se voi olla merkki siitä, että lihaskudosta on joutunut kuolioon, ja tarvitaan suonensisäinen antibioottihoito. Myös kuumeisissa vähemmän vaarallisissa ihon tulehduksissa yleensä tarvitaan antibioottihoidon aloittamista sairaalassa tiputuksena, Järvinen kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)