Ylilääkäri IL:lle: Kraken-koronaviruksen leviämisellä olisi tuskin merkitystä

Asko Järvinen huomauttaa, ettei tuoreen variantin ole todettu aiheuttavan aiempia vakavampaa tautia.
Korona - näytteenotto -kyltti HUS:n Meilahden sairaala-alueella tammikuussa 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Korona - näytteenotto -kyltti HUS:n Meilahden sairaala-alueella tammikuussa 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin ylilääkäri Asko Järvinen kertoo Iltalehden haastattelussa, ettei koronaviruksen omikronvariantti XBB1.5-alalinjan leviäminen Suomessa tule olemaan merkittävä asia.

Varianttia kutsutaan myös nimellä Kraken. Järvinen arvioi, että se saapuu Suomeen jonkun matkailijan mukana. Muunnos havaitaan vasta, kun tämä päätyy lääkärikäynnille tai sairaalaan.

– Nyt otetaan näytteitä vähemmän kaiken kaikkiaan. Uuden variantin todentamiseksi sen pitäisi vielä osua siihen otantaan, hän toteaa.

– Tutkimme näitä myös jätevesinäytteistä, ja saattaa olla, että se löytyy ensimmäisenä sieltä.

Hän huomauttaa, että koronan eri muunnoksia kiertää Suomessa jo valmiiksi ja uusia syntyy koko ajan. Kraken-muunnoksen ei ole todettu aiheuttavan vakavampaa tautia, kuin aiemmat variantit.

– Kysymys on, mikä sen merkitys on? Todennäköisesti ei kovin mikään, Järvinen arvioi uuden muunnoksen vaikutusta.

– Tämä ei siis muuta meidän tilannettamme eikä ole iso asia. Isompi asia on se, että tauti ei ole kadonnut.

Mainos