Ukrainan asevoimat kertoo ajaneensa noin 2 500 venäläissotilaan osaston vaikeaan tilanteeseen Kinburnin niemimaalla Etelä-Ukrainassa.
Järjestelmälliset drooni-iskut ja etämiinoittaminen ovat katkaisseet venäläisjoukkojen huoltoyhteydet. Samalla lähes kaikki niemimaalle sijoitettu Venäjän tykistö on tuhottu.
Radio Free Europen haastattelemien ukrainalaissotilaiden mukaan Venäjän joukoilla on käytännössä vain yksi maitse kulkeva huoltoreitti alueelle. Ukraina pyrkii pitämään reitin jatkuvasti tulen alla.
Kinburnin noin 40 kilometriä pitkä niemimaa sijaitsee Mustanmeren ja Dnepr-Bug-lahden välissä. Se on viimeinen Venäjän miehittämä osa Mykolajivin alueesta.
Alueella on ollut sodassa merkitystä, sillä sen kautta venäläisjoukot ovat uhanneet Mykolajivin rannikkoa ja satamien meriyhteyksiä.
Ukrainan mukaan tykistön tuhoaminen on muuttanut tilannetta niin, että Venäjä pystyy nyt tulittamaan Mykolajivin rannikkoa raskaalla tykistöllä lähinnä miehitetyltä Hersonin alueelta.
Huoltoyhteys tulen alla
Ukrainan tiedusteluyksikön komentaja, kutsumanimeltään ”Java”, kertoo venäläisten huollon kulkeneen Zaliznyi Portin suunnasta Heroisken kautta Kinburnille.
Hänen mukaansa Ukrainan tavoitteena on tuhota alueelle pyrkivä kalusto ja estää uusien joukkojen sekä tarvikkeiden kuljettaminen niemimaalle.
Siepatun viestiliikenteen perusteella tilanne on haastava. Venäläissotilaat valittavat viesteissä huollon katkeamisesta, ammusten vähyydestä ja siitä, etteivät he halua siirtyä niemimaalle.
– Tie on katkaistu ja heillä on hyvin vähän ammuksia. Kinburn on heille ansa, tiedustelija kuvailee.
Ukraina käyttää venäläisten huollon häiritsemiseen muun muassa drooneilla pudotettavia miinoja. Kohteina ovat erityisesti ajoneuvot, mönkijät ja moottoripyörät, joilla tarvikkeita yritetään kuljettaa eteenpäin.
Venäläissotilaiden väitetään pukeutuvan siviilivaatteisiin ja käyttävän suojanaan siviilirakennuksia. Kinburnin alueella on edelleen siviilejä, minkä vuoksi Ukrainan joukot kertovat välttävänsä iskuja rakennuksiin ilman tarkkaa tiedustelutietoa.
Ukraina iski Kinburnin niemimaalle kesän aikana myös miehittämättömällä pinta-aluksella kuljetetulla aseistetulla maataistelurobotilla. Operaatio herätti tuolloin huolta venäläisissä sotabloggaajissa.
LUE MYÖS:
Ukraina toteutti meridroonin kuljettaman maataistelurobotin maihinnousun Krimillä (VU 14.7.2026)
Ukrainian scouts said about 2,500 Russian soldiers are cut off on the Kinburn Spit, a 40-kilometer sandbar, which helped the occupiers strike Mykolaiv ports
— Euromaidan Press (@EuromaidanPress) August 31, 2026
They said drone strikes and remote mining destroyed nearly all Russian artillery therehttps://t.co/iegyh4fJDD pic.twitter.com/k2uIUWtxNi